THUSNELDA (nousee, pyyhkii kyyneleen).
BARNAU. Mitä? Te itkette?
THUSNELDA (hiljaisella luopumisella). Anteeksi, minä olen kai paha — Te teitittelette minua — varmaankin olen minä paha — kuinka taisinkaan enää odottaa tuota ystävällistä "sinä," jolla muinoin mua mainitsitte.
BARNAU (kummastellen, tarkastelee häntä). Todellako? Thusnelda?
WEITHOLD. Kyllä hän on juuri sama, armollinen herra.
BARNAU (sydämmellisesti). Tullos sydämelleni, armas lapsosein!
THUSNELDA (riemuissaan kuunnellen). Kuinka?
BARNAU. Olethan sinä lapseni, armas tyttö!
THUSNELDA (hellästi, iloissaan). Saanko olla?
BARNAU (vetää hänet luokseen, suutelee hänen otsaansa). Tässä on sinun paikkasi, tytär kuuluu isän sydämelle. Pahasti oli, että teitittelin sinua, mutta minä hämmästyin, min'en tuntenut sinua. Poislähtiessäni olit sinä tuskin noin pitkä ja nyt olet jo koko neidoksi vaurastunut. Minun ajatuksissani eli yhä tuo pikku kaksitoista-vuotias tyttönen.