WISMAR (kuivasti). Minä makaan aina hyvin.
IRMGARD (huoaten). Oi, jospa saattaisi sanoa samoin! Minun mielikuvitukseni on niin kiihoitettu, se ei suo mulle pienintäkään lepoa. Kuvia entisistä ajoista väikkyy mielessäni! Niinkö teidänkin mielessänne, hyvä Wismar?
WISMAR (kylmästi). Ei, minä elän ainoastaan nykyisyydessä, mennyt on minusta mennyttä.
IRMGARD. Voi, kuinka paljon mies on onnellisempi naisraukkaa! Hän vaipuu tieteihinsä ja unhoittaa — me tunnemme sydämemme tykkäilykset kaiken ikämme.
WISMAR. Sepä lienee kovin surullista.
IRMGARD. Lääkäri on määrännyt minun olemaan alituisessa liikkeessä, minä menenkin nyt puistoon kävelemään. Teettekö mulle seuraa, Wismar.
WISMAR. Minun täytyy pyytää anteeksi — — —
IRMGARD. Te tiedätte kertoella kaikista asioista. Minä haluaisin niin mielelläni kuulla jotain teidän matkastanne.
WISMAR. Sääli vain, etten saata haluanne tyydyttää. Osa kapineistamme tuli eilen illalla, mun täytyy ne järjestää.
IRMGARD. Laillinen este, mutta vast'edes saatte sen korvata, Te uskoton! Voikaa hyvin, herrani.