OTTILIA. Puistoon, metsään, nurmikolle!
WISMAR. Saanko minä seurata teitä?
OTTILIA. Saatte — kyllä! Vaikk'en minä mielelläni lähtisi Teidän kanssanne.
WISMAR. Miks'ette?
OTTILIA. Sillä te muistutatte minulle pian, kuinka pienet minun tietoni ovat, kuinka tyhmä minä olen.
WISMAR. Älkää lausuko tuota kauheata sanaa. Jos minulla on enemmän tietoja kuin teillä, niin asemanikin vaatii sitä. Teillä on toisessa suhteessa tietoja enemmän kuin minulla. Ja mitä ette itse saa selville, kysykää minulta.
OTTILIA. Tahdotteko opettaa sen minulle?
WISMAR. Sydämestäni mielelläni.
OTTILIA. Tulkaa sitte. Te opetatte minulle matematiikkia, botaniikkia, kemiaa — — (Olkihattu päähän). Voi hyvin, eno.
(Wismar'in kanssa perältä vasemmalle).