IRMGARD. Ja juuri tänään tulitte, kuni kutsumuksen mukaan.
SCHUMMRICH. Miksi juuri tänään?
IRMGARD. Minä olin suruissani. Tiedättehän, että naisen sydän on moninaisten suhteitten orja; se ei saata omin voimin vapautua. Mutta teidän tullessanne, Anatole, palasi heti hilpeys mielelleni jälleen.
SCHUMMRICH. Sepä kummallista!
IRMGARD. Se on sielujen sympatia. Tunnettehan te sen?
SCHUMMRICH. Sympatian? Kyllä, — hiukset pitää leikattaman loppu-kuulla ja muuta semmoista.
IRMGARD. Älykäs hulivili, hienostipa mua väistelettekin!
SCHUMMRICH. Älykäs? Niin, älykäs minä olenkin. Kun Parisissa toimitin déjeuners ja diners — ja se tapahtui hyvin usein, mun pappani lähetti mulle runsaasti rahaa, — niin ystäväni kutsuivat minua aina älykkääksi ja korkeamieliseksi. He huomasivat minussa neroa ja esprit'ä. Kummallista kyllä, ett'en sitä vielä tähän saakka itse ole tiennyt.
IRMGARD. Useimmiten tuntee itse itsensä kaikkein vähimmin. Joko tiedätte, että veljeni on palannut matkoiltaan? Hän tulee varmaan kohta. Teidän pitää tulla hänen ystäväkseen, Anatole!
SCHUMMRICH. Luuletteko?