HEIKKI. Eikö totta, siinä on kyllin, että meillä on toisemme.
(Tarkastaen katettua pöytää). Jumalan kiitos, pöytä on katettu!
LIISA. On!
HEIKKI. Mitä sinä sanoit?
LIISA. En mitään… Sanoin on.
HEIKKI. Se ei kelpaa, sinun on myös sanominen niin.
LIISA. Mitenkä?
HEIKKI. Jumalan kiitos, pöytä on katettu!
LIISA. Miksikä siten?
HEIKKI. Kun työ on lopussa, sanotaan: "Jumalan kiitos", että se on valmis.
LIISA. Miten hassua!