Mutta hän tuli kuitenkin kehdon luo, otti pienokaisen siitä ja murahteli:
— Minä en ole koskaan nähnyt näin rumaa lasta.
Louisa otti pienokaisen kuumeisen polttaviin käsiinsä ja painoi sen poveaan vasten. Hän katseli sitä sekava ja autuaallinen hymy huulillaan:
— Oi pikku raukkani, virkkoi hän aivan hämillään, miten sinä olet ruma, ja miten minä rakastan sinua.
Jean-Michel kääntyi lieteen päin: kohenteli sitä jörön näköisenä; mutta hymy ilmaisi kuitenkin, että vaikka kasvot olivat juhlallisuuteen saakka nyrpeät, piili miehessä jotain muutakin. — Hyvä, tyttöseni, sanoi hän. Älä ole milläsikään, ennättäähän tuo muuttua. Ja mitä se sitten oikeastaan tekee? Eihän häneltä vaaditakaan sen kummempaa kuin että hänestä tulee kunnon mies.
Poika oli rauhoittunut tuntiessaan äidin lämpöisen ruumiin kosketuksen. Hän imi niin, että kuului, ahnaasti ja läähättäen. Jean-Michel heittäytyi mukavasti tuoliin istumaan ja toisti mahtipontisesti:
— Ei ole mitään kauniimpaa kuin kunnon mies.
Hän vaikeni hetkisen ja aprikoi, eikö tuosta ajatuksesta voisi johtaa muutakin puhuttavaa; mutta hän ei keksinyt mitään lisättävää, ja vaiettuaan tuokion, jatkoi hän ärtyisällä äänellä:
— Kuinka miehesi ei ole täällä?
— Luultavasti hän on teatterissa, vastasi Louisa arasti. Siellä on harjoitus.