Christophe oli kauhistunut, eikä voinut ymmärtää, kuinka se oli tapahtunut. Se kävi niinkuin keväinen jäidenlähtö joesta…
Leonhardin ääni kuului yhä, järkeilevänä, yksitoikkoisena kuin heinäsirkan siritys. Christophe ei kuunnellut sitä enää. Oli tullut pilkkopimeä, Leonhard lopetti. Hän oli hämmästynyt Christophen jäykkyyttä ja tullut levottomaksi, että oli jo myöhä, ja hän ehdotti nyt, että palattaisiin jo kotiin. Christophe ei vastannut. Leonhard tarttui häntä käsivarteen. Christophe hätkähti, ja katsoi Leonhardiin hämmentynein silmin.
— Christophe, nyt täytyy mennä kotiin, virkkoi Leonhard.
— Mene hiiteen! huudahti Christophe hänelle raivoissaan.
— Hyvä Jumala! Christophe, mitä olen teille tehnyt? kysyi Leonhard peloissaan ja kauhistuen.
Christophe masensi mielensä.
— Niin, sinä olet oikeassa, ystäväiseni, sanoi hän lempeämmällä äänellä, en tiedä, mitä puhun. Mene! Mene Jumalan luo!
Hän jäi yksin. Hänen sydämensä oli niin lohduton.
— Oi, taivaan Jumala! huudahti hän väännellen käsiään ja kohottaen kasvonsa kiihkeästi mustaa taivasta kohti. Minkätähden en minä enää usko? Minkätähden minä en voi uskoa enää? Mitä minussa on tapahtunut?…
Oli liian suuri epäsuhde hänen uskonsa perikadon ja äskeisen Leonhardin kanssa tapahtuneen keskustelun välillä: oli selvää, ettei tuo pakina voinut olla syynä tähän muutokseen, enempää kuin Amalian kirkumiset ja talon isäntäväen naurettavuudet voivat olla syynä siihen mullistukseen, joka oli viime aikoina hänen siveellisissä ajatuksissaan tapahtunut. Ne olivat ainoastaan tekosyitä. Epäilys ei tullut häneen ulkoa päin. Epäilys oli hänessä itsessään. Hän tunsi sielussaan liikkuvan outoja hirviöitä, eikä hän uskaltanut kumartua tähystelemään ajatuksiinsa, nähdäkseen tuota pahaansa kasvoista kasvoihin… Pahaansako? Oliko tämä pahaa? Hänen lävitseen tunkeutui kaipuun tuntu, juopumus, hekumallinen tuska. Hän ei ollut enää omassa vallassaan. Turhaan hän koetti kylmetä jälleen entiseen stoalaisuuteensa. Kaikki luhistui yhdellä iskulla. Hän tunsi yhtäkkiä uuden, avaran maailman: polttavan, hurjan, järjellä käsittämättömän maailman… joka on Jumalasta kaukana…