— Katsokaa, vastasi Sabina kohottaen ylös vatia, jota hän piti polvillaan; minä silvon sokeriherneitä.
Ja Sabina huokaisi raskaasti.
— Ei taida olla työ hauskaa? virkkoi Christophe nauraen.
— Oh! vastasi Sabina; on niin ikävää aina ajatella ruokiaan.
— Lyönpä vetoa, virkkoi Christophe, että te mieluummin jättäisitte päivällisen kuin valitsette ikävyyden, jota sen valmistus tuottaa, jos valinta olisi mahdollista.
— Se on varma! huudahti Sabina.
— Kuulkaapas! Minä tulen teitä auttamaan. Christophe harppasi aidan yli ja tuli hänen luokseen.
Sabina istui tuolilla kotinsa ovella. Christophe asettui portaille hänen jalkainsa juureen. Hän otti tuon tuostakin kourallisen vihreitä kuoria Sabinan helmasta, hameen laskoksesta, joka oli vedetty ylös vatsalle; ja pienet, pyöreät hernepallot hän vieritti vatiin, joka oli Sabinan polvien välissä. Christophe katseli maahan. Hän näki Sabinan mustat sukat, niiden kätköstä huomasi hän hänen nilkkainsa muodot ja jalat, joista toinen oli puolittain kohonnut kengästä pois. Hän ei uskaltanut nostaa katsettaan Sabinaan.
Ilma oli raskas. Taivas oli häikäisevän valkea ja niin alhaalla; tuulen henkäystä ei käynyt. Ainoakaan lehti ei liikahtanut. Puutarha-aluetta ympäröi korkea muuri: maailma loppui siihen.
Pikku tyttö oli lähtenyt kaupungille erään naapurirouvan kanssa. He olivat kahden. He eivät puhuneet mitään. Eivät voineet enää virkkaa sanaakaan. Näkemättä mitään otti Christophe yhä herneenpalkoja Sabinan helmasta. Hänen sormensa vapisivat, kun hän silloin kosketti Sabinaan: hänen kätensä osui viileiden ja liukkaiden kuorien keskellä Sabinan sormiin; ne vavahtivat silloin. Nyt eivät he voineet enää jatkaa. He istuivat liikkumatta, toisiinsa katsomatta: Sabina selkäkenossa tuolillaan, suu puoliavoinna, riippuvin käsivarsin; Christophe hänen jalkainsa juuressa, häneen nojaten; hän tunsi olkapäissään ja käsivarressaan Sabinan jalan lämmön. He hengittivät kiihkeästi. Christophe painoi kätensä portaan kiveen, joka tuntui raikkaammalta; hänen toinen kätensä sipui Sabinan kengästä noussutta jalkaa, ja jäi jalkaterän päälle, eikä hän voinut sitä siitä poistaa. Väristys kulki läpi heidän ruumiittensa. Heitä alkoi pyörryttää; Christophen sormet puristivat Sabinan pienen jalan varpaita. Sabina kumartui vaieten ja jäykistyneenä Christophen puoleen?…