Tyttö oli pelkäävinään, ja rukoili sievän nyrpeänä, ettei herra häntä jättäisi. He katselivat toisiaan naureskellen. Ja tyttö sanoi, osoittaen oksaa, josta hän piti kiinni:
— Tahdotteko tekin?
Kunnioitus toisten omaisuutta kohtaan ei ollut kehittynyt Christophessa siitämöihin kuin hän oli samoillut Oton kanssa: hän myöntyi siis heti. Tyttö nakkeli huvikseen Christophea luumuilla.
Ja kun Christophe oli saatavansa syönyt, sanoi tyttö:
— No nyt!…
Christophe antoi koiruuksissaan hänen yhä odottaa. Tyttö tuli muurin harjalla kärsimättömäksi. Viimein sanoi Christophe:
— Antaa tulla! ja avasi hänelle sylinsä. Mutta juuri hyppäämäisillään muutti tyttö mieltään:
— Odottakaahan! Täytyy ensin ottaa muonaa matkalle?
Hän riuhtoi kaikkein kauneimmat luumut, mitä käsiinsä sai, ja täytti niillä liiviröijynsä pullistuvan poven:
— Varokaa! Älkää litsatko niitä! Christophen teki melkein mieli tehdä se.