Myrrha kohautti olkapäitään, hymyili, ja ryhtyi jälleen työhönsä.
Christophe tarttui hänen käteensä ja tempaisi häneltä pois hatun, jota hän korjaili:
— Jätä tuo, jätä, ja sano minulle… Myrrha katsoi häntä silmiin ja odotti. Hän näki Christophen huulten vapisevan.
— Sinä ajattelet, virkkoi Christophe hiljaa, että Ernest ja Aada…?
Myrrha hymyili:
— Hm, mitäs muuta!
Christophe ponnahti loukkautuneena ylös:
— Ei, ei! Se ei ole mahdollista. Et ajattele sellaista!… Ei! Ei!
Myrrha pisti kätensä hänen olkapäälleen ja vääntelehti naurusta.
— Kuinka sinä olet tuhma, niin tuhma, ystäväni!