— Se on liian vähän, virkkoi Christophe ja hänen suunsa vääntyi.
Gottfried nauroi suopeasti:
— Se on enemmän kuin kukaan tekee. Sinä olet ylpeä, sinä. Sinä tahdot olla sankari. Sentähden sinä teetkin pelkästään tyhmyyksiä… Sankari… Minä en oikein tiedä, mitä sellainen on; mutta kuules, minä kuvittelen vain: sankari on ihminen, joka tekee sen, mitä voi. Muut eivät sitä tee.
— Ah! huokaisi Christophe; miksi sitten elää? Sellainen ei maksa vaivaa. Onhan toki ihmisiä, jotka sanovat, että minkä tahtoo, sen tekee!…
Gottfried naurahti jälleen, ja sanoi lauhkeasti:
— Vai niin?… No, sellaiset ihmiset ovat aika valhettelijoita, ystäväni. Tahi sitten eivät he liikoja tahdokaan…
He olivat tulleet erään harjun laelle. He syleilivät toisiaan hellästi. Pikku kaupustelija lähti menemään, väsynein jaloin. Christophe jäi katselemaan ajatuksissaan häntä. Näki hänen loittonevan. Hän mutisi itsekseen enon sanoja:
— Als ich kann. (Sen, mitä voin).
Ja hän hymyili ajatellessaan:
— Niin… Toden totta… Se riittää.