Christophe. Mitäpä tehdä? Minulla ei ole makua.
Minä. Tiedän sen: olet moukka. Onneton kömpelyys! He pitävät sinua kaikkien vihollisena. Omassa maassasi olet jo hankkinut itsellesi saksalais-vastaisen nimen. Minun maassani saat ranskalais-vastaisen, tai — mikä vaarallisempaa — juutalais-vastaisen nimen. Ole varovainen. Älä puhu juutalaisista…
He ovat tehneet sinulle niin paljon hyvää, ettei sinun tule puhua heistä pahaa…
Christophe. Miksi en sanoisi heistä kaikkea hyvää ja kaikkea pahaa, mitä heistä ajattelen?
Minä. Varsinkin puhut heistä pahaa.
Christophe. Hyvä tulee myöhemmin. Pitäisikö heitä säästää enemmän kuin kristityitä? Jos annan heille hyvällä mitalla, annan siksi, että se maksaa vaivan. Minun pitäisi antaa heille kunniasija, koska he ovat sen vallanneet meidän Läntemme etunenässä, jossa valo sammuu, ja koska eräät heistä uhkaavat kuolemalla meidän sivistystämme. Mutta tiedän myöskin, että toiset heistä ovat meidän rikkautemme toiminnan ja ajatuksen alalla. Tiedän kyllä, että heidän rodussaan on vielä suuruutta. Tiedän heidän kiintymyksensä voiman, heidän ylpeän epäitsekkyytensä, heidän rakkautensa ja paremman toivonsa, heidän herpoumattoman tarmonsa, tuhansien heikäläisten sitkeän ja huomaamattoman työn. Tiedän, että heissä on jumala. Ja sentähden olen vihoissani niille, jotka ovat siitä luopuneet, niille, jotka alentavan menestyksen ja halvan onnen vuoksi pettävät kansansa tarkoitusperän. Taistelu heitä vastaan on heidän kansansa asian puoltamista, samoinkuin hyökätessäni turmeltuneita ranskalaisia vastaan puolustan Ranskaa.
Minä. Poikani, sinä sekaannut asioihin, jotka eivät sinulle kuulu. Muista Sganarelle'in vaimoa, joka halusi selkäsaunaa. "Kahden kauppa…" Israelin asiat eivät ole meidän. Ja mitä Ranskan asioihin tulee, on Ranska Martine'in kaltainen, se antaa piestä itseään; mutta se ei salli siitä kenenkään hiiskuvan.
Christophe. Heille täytyy kuitenkin sanoa totuus, ja sitä suuremmalla syyllä, kun sitä rakastaa. Kuka sen sanoisi, jollen minä? — Et ainakaan sinä. Teitä sitoo kaikkia toisiinne seurapiirien suhteet, hienotunteisuus, arkailu. Minua ei sido mikään, minä en ole teidän maailmastanne. Minä en ole koskaan ollut osallisena teidän nurkkakuntiinne enkä riitoihinne. Minun ei tarvitse yhtyä yhteen nuottiin teidän kanssanne, eikä ottaa osaa teidän vaitioloonne.
Minä. Sinä olet muukalainen.
Christophe. Niin, sanotaanhan, eikö totta? ettei saksalaisella muusikolla ole oikeutta teitä tuomita ja ettei hän ymmärrä teitä. — Hyvä, ehkä erehdyn. Mutta ainakin sanon teille, mitä teistä ajattelevat eräät suuret ulkomaalaiset, jotka sinä tunnet yhtä hyvin kuin minäkin, — suurimmat meidän kuolleitten ystäviemme ja elävien joukossa, — Jos he erehtyvätkin, maksaa kuitenkin vaivan tuntea heidän ajatuksensa, ja siitä saattaa olla teille hyötyä. Se on teille suuremman arvoista kuin uskottelunne, että koko maailma teitä ihailee, tai itseihailunne, — tai — vuoron perään — itseparjauksenne. On aivan hyödytöntä huutaa aika ajoin, kuten teillä on tapana, että te olette maailman suurin kansa, — ja sitte, että latinalaisten kansojen rappeutuminen on auttamaton, — että kaikki suuret ajatukset tulevat Ranskasta, — ja sitte, että te ette pysty kunnolla muuhun kuin Euroopan huvittamiseen. Teidän ei tule sulkea silmiänne siltä taudilta, joka teitä jäytää, eikä lannistua, vaan päinvastoin innostua siitä tunnosta, että on ryhdyttävä taisteluun rotunne elämän ja kunnian puolesta. Ken on saanut tuntea tämän rodun sitkeähenkisyyttä, rodun, joka ei tahdo kuolla, hän voi ja hänen täytyy rohkeasti paljastaa sen viat ja heikkoudet, taistellakseen niitä vastaan, — taistellakseen varsinkin niitä vastaan, jotka käyttävät niitä hyödykseen ja elävät niistä.