— Mitä! eikö kiirettä! sanoi hän. Liikeasia… Christophe katsoi häntä suoraa silmiin:
— Ei.
Paksu poika loi katseensa alas. Hän vihasi Christophe'ia tuntiessaan itsensä niin miehuuttomaksi hänen edessään. Hän sammalsi suuttuneena. Christophe keskeytti hänet:
— Katsos, sanoi hän, sinä tiedät…
(Tämä sinutteleminen loukkasi Dieneriä, joka heti ensi sanoista saakka oli koettanut pystyttää heidän välilleen raja-aidan sanomalla: te.)
— … Sinä tiedät, miksi olen täällä?
— Kyllä tiedän, sanoi Diener.
(Hän oli saanut kirjeenvaihtajiltaan tietää Christophe'in hyökkäyksestä ja kanteen nostamisesta häntä vastaan.)
— Tiedät siis, jatkoi Christophe, etten ole täällä huvin vuoksi. Minun täytyi paeta. Minulla ei ole mitään. Minun täytyy elää.
Diener odotti tätä pyyntöä. Hän tunsi sen johdosta tyydytystä, sillä se antoi hänelle tilaisuuden osoittaa jälleen ylemmyyttään Christopherin nähden, mutta samalla se saattoi hänet pulaan, sillä hän ei uskaltanut näyttää tätä ylemmyyttään hänelle, niinkuin olisi tahtonut.