— Ah! sanoi hän mahtailevasti, se on ikävä juttu, ikävä juttu. Elämä on täällä vaikeata. Kaikki on kallista. Meillä on suunnattomat menot. Kaikki nämä apulaiset…
Christophe keskeytti hänet halveksivasti:
— En pyydä sinulta rahaa. Diener nolostui. Christophe jatkoi:
— Sinun liikkeesi menestyy hyvin? Sinulla on paljon liiketuttavia?
— Kyllä, kyllä, eipä huonostikaan, Jumalan kiitos… sanoi Diener varovasti. (Hän oli varuillansa.)
Christophe loi häneen julmistuneen katseen ja jatkoi:
— Sinä tunnet paljon saksalaisen siirtokunnan väkeä?
— Kyllä.
— No, puhu minusta. He ovat kai soitannollisia. Heillä on lapsia. Minä antaisin tunteja. Diener näytti olevan hämillään.
— No, mitä nyt taas? sanoi Christophe. Epäiletkö ehkä, etten ole kyllin kykenevä sellaiseen ammattiin?