Hän pyysi palvelusta, aivankuin hän olisi sitä tarjonnut. Diener, joka ei koskaan ollut muuten tehnyt Christophe'in hyväksi mitään, kuin saadakseen tuntea hänen kiitollisuuttaan, oli päättänyt olla panematta kortta ristiin hänen hyväkseen.
— Sinä olet tuhat kertaa kykenevämpi, kuin mitä siihen vaaditaan…
Mutta…
— No, mitä?
— Niin, se on vaikeata, sangen vaikeata, katsos, sinun tilanteesi vuoksi.
— Minun tilanteeni?
— Niin… Tuo juttu, tuo haaste… Jos siitä saataisiin tietää… Se on tukalaa minulle. Se voisi tuottaa minulle paljo vahinkoa.
Hän keskeytti nähdessään Christophe'in kasvojen vääntyvän vihasta; hän kiiruhti lisäämään:
— Omasta puolestani en pelkäisi… Jospa olisin yksin!… Mutta setäni tähden… Sinä tiedät, että liike on hänen, enkä minä voi mitään ilman häntä.
Häntä pelotti yhä enemmän Christophe'in kasvojen ilme ja lähenevä mielen purkaus ja hän lisäsi kiireesti — (hän ei ollut pohjaltaan ilkeä; saituus ja turhamaisuus taistelivat hänessä: hän olisi tahtonut tehdä Christophe'ille palveluksen, mutta hyvästä hinnasta): tahdotko viisikymmentä frangia?
Christophe'in kasvot punehtuivat. Hän astui Dieneriä kohti niin uhkaavan näköisenä, että tämä peräytyi kiireen kaupalla ovelle saakka, avaten sen, valmiina huutamaan apua. Mutta Christophe, jonka päähän veri oli noussut, pysähtyi aivan hänen nenänsä eteen: