— Se on minulle muisto. Se oli minun pikku Antoinette-parkani kaulassa silloin, kun hän kuoli.
Christophe vavahti. Antoinetten nimi iski häneen kuin salama.
— Antoinette? sanoi hän.
— Sisareni, vastasi Olivier.
Christophe toisti:
— Antoinette… Antoinette Jeannin… Hän oli teidän sisarenne?… Mutta, jatkoi hän katsoen pöydällä olevaan valokuvaan, hänhän oli vasta aivan lapsi, kun te hänet menetitte?
Olivier hymyili surullisesti:
— Tuo on lapsena otettu valokuva, vastasi hän. Mutta minulla ei ole hänestä muuta kuvaa… Hän oli viidenkolmatta-vuotias, kun hän minut jätti.
— Ah! huudahti Christophe liikutettuna. Ja hän on ollut Saksassa, eikö niin?
Olivier nyökkäsi myöntävästi päätänsä. Christophe kävi kiinni Olivierin käsiin: