Kuitenkin oli joukossa sellaisiakin, joiden taiteessa esiintyi kansanomaisuutta. Vilpittömimmät heistä sinkosivat teoksissaan ilmoille jotkut anarkistia, hävittäviä aatteita, kaukaisia tulevaisuuden totuuksia, jotka saattoivat ehkä olla sadan tai tuhannen vuoden kuluttua tarpeen, mutta jotka nykyään kalvoivat ja polttivat sielut tuhkaksi; toiset jälleen kirjoittivat katkeria tai iroonisia, ylen surullisia teoksia, joissa ei näkynyt minkäänlaisia illusiooneja. Kun Christophe niitä luki, joutui hän muutamaksi päiväksi aivan lamaan.
— Ja tällaista te annatte kansalle? kysyi hän ystävältään, säälien ihmisraukkoja, jotka pyrkivät unohtamaan tuskansa muutamiksi hetkiksi, mutta saivat tällaista kolkkoa lohdutusta. — Sortaahan sellainen heidät aivan maahan!
— Älä pelkää, vastasi Olivier: kansa ei tule luoksemme.
— Siinä se onkin hiiden viisas! Te olette hassuja. Tahdotteko te siltä riistää koko elämänhalun?
— Ja miksikä emme? Eikö sen ole opittava näkemään, niinkuin mekin, surullinen totuus, ja tekemään kuitenkin järkkymättä velvollisuutensa?
— Järkkymättäkö? Kyllä tosin, mutta varmaan ilman iloa. Ja pitkälle ei potkita, jos ihmisestä elämän ilo on tapettu.
— Minkä sille voi? Ei ole oikeutta väärentää totuutta.
— Eikä oikeutta puhua kaikille kaikkea.
— Ja sinäkö noin puhut? Sinä, joka toitotat alinomaa totuutta, sinä, joka olet rakastavinasi sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
— Kyllä, rakastan totuutta itseäni ja niitä varten, joilla on sisua sitä kantaa. Mutta muita kohtaan on se julmuutta ja hävyttömyyttä. Niin, nyt minä huomaankin. Tätä en olisi tullut isänmaassani ajatelleeksi: siellä Saksassa ei heillä ole, niinkuin teillä, mitään totuuden tautia. He rakastavat liiaksi elämää; he eivät, lyhyesti sanoen, näe muuta kuin mitä tahtovat nähdä. Minä pidän teistä siksi, että te ette ole sellaisia: te olette uljaita, pelaatte selvää peliä. Mutta te olette epäinhimillisiä. Kun luulette hautoneenne kuoresta jonkin totuuden, niin annatte sen lentää heti maailmaan, välittämättä siitä, eikö se ehkä pistä maailmaa tuleen, niinkuin vanhan testamentin ketut, joiden häntiin oli sidottu kekäleet. Minä kunnioittaisin teitä, jos te pelkästään pitäisitte totuutta omaa onneanne parempana. Mutta kun te hävitätte sillä toisten onnen… seis! Te olette liian mukavuutta rakastavia. Pitää rakastaa totuutta enemmän kuin itseään. Mutta lähimmäistään enemmän kuin totuutta.