— Halusin sitä liiaksi.
— Onpa sekin syy!
— Niin, niin, älkää naurako. Minä näet pelkäsin, että te ette haluaisi niin paljoa sitä!
— Minä en sellaisesta paljon välittänyt! Minun teki mieli nähdä teitä, ja minä tulin. Pianhan näen, onko se teistä ikävää.
— Silloin teillä on merkilliset silmät. He katselivat hymyillen toisiaan. Olivier jatkoi:
— Minä olin eilen hassu. Luulin, ettette pitänyt minusta. Minua vaivaa pelkuruus aivan kuin tauti: en voi silloin puhua mitään.
— Älkää olko siitä millännekään. Puhujia on teidän maassanne tarpeeksi; on oikein hauskaa tavata joku, joka on joskus vaiti. Vaikkapa vain arkuudesta, siis vasten tahtoaan.
Christophe nauroi, tyytyväisenä itseensä pistoksestaan.
— Te tulitte siis minun luokseni sen vuoksi, että minä en puhu mitään?
— Kyllä, sen tähden juuri, teidän vaiteliaisuutenne laadun tähden. Sitäkin on monenlaista: minä pidän tällaisesta vaikenemisesta, siinä selitys.