— Mitenkä te sitten tulitte minulle niin suopeaksi? Ettehän ole minua juuri nähnytkään.
— Se on oma asiani. Minä en kauan kursaile. Kun näen vain vilahdukselta jotkin kasvot, joista pidän, niin on päätökseni valmis: ryhdyn henkilöä ajamaan; minun täytyy hänet tavata.
— Ettekö koskaan pety sellaisessa haeskelussa?
— Sangen usein.
— Ehkä erehdytte tälläkin kertaa.
— No, se nähdään heti.
— Oh, silloin olen hukassa! Minua aivan hyytää. Jos ajattelenkin, että te tarkastatte minua, niin vähätkin avuni katoavat näkymättömiin.
Christophe katseli hellän uteliaana Olivierin vaikutuksille herkkiä kasvoja, jotka vuoroin punastuivat ja kalpenivat. Tunteet heiastelivat niissä kuin pilvien varjo vedessä.
— Miten hermoherkkä nuori mies! ajatteli hän. Aivan kuin nainen.
Christophe kosketti hieman Olivierin polvea.