Christophe virkkoi:
— Oli.
— Siis minua vastaan?
— En milloinkaan sinua. Sinä olet minun. Missä elätkin, olet kanssani.
— Mutta minun maatani vastaani
— Minun maani puolesta.
— Tämä on hirveää, jatkoi Olivier. Minä rakastan isänmaatani, niinkuin sinäkin omaasi. Rakastan suloista Ranskaani; mutta voinko minä tappaa sen tähden oman sieluni? Voinko pettää omantuntoni ääneni Se olisi sama kuin pettää juuri isänmaani. Kuinka saattaisin minä vihata, kun en tunne sisälläni vihaa; näytellä valehtelematta vihan ilveilyä? Nykyaikainen valtio on tehnyt julman rikoksen, — rikoksen, joka murskaa sen aikoinaan, — silloin, kun se ryhtyi kahlehtimaan rautaisella laillaan vapaiden henkien seurakuntaa, jolle olennaisinta on ymmärtää toisiaan ja rakastaa toisiaan. Caesar olkoon Caesar, mutta älköön pyrkikökään Jumalaksi! Ottakoon meiltä rahamme, elämämme: sielujamme hänellä ei ole oikeutta riistää; niitä hän ei saa tahrata verellämme. Me olemme tulleet tähän maailmaan levittämään valoa, emme sitä sammuttamaan. Kullakin työnsä! Jos Caesar tahtoo sotaa, olkoot hänellä armeijansa sitä varten, sellaiset armeijat kuin muinoin, jolloin sota oli ammattia! En ole niin typerä, että valittaisin väkivaltaa vastaan, sillä se ei auta. Mutta minä en kuulu väkivallan armeijaan. Minä olen henkisen armeijan jäsen; sitä minä edustan tuhansien veljien kanssa Ranskassa. Valloittakoon Caesar maan, jos tahtoo! Me valloitamme totuuden.
— Voidakseen valloittaa täytyy voittaa, täytyy elää, sanoi Christophe. Totuus ei ole aivotyön tekemä kuiva dogmi, niinkuin mikä vuotokivi jonkin luolan katossa. Totuus on elämää. Sitä teidän ei tarvitse hakea päistänne. Vaan toisten sydämistä. Yhdistykää niissä. Ajatelkaa, mitä asiaa haluatte, vaan raikastukaa alinomaa inhimillisyyden kylvyssä. Täytyy elää muiden elämää ja alistua kohtaloonsa, rakastaa sitä.
— Meidän kohtalomme on olla, mitä olemme. Meistä itsestämme ei riipu, ajattelemmeko vai emmekö jotain aatetta, olipa se sitten vaikka vaarallinenkin. Me olemme päässeet sellaiselle sivistysasteelle, josta emme enää voi kääntyä takaisin.
— Niin, te olette päässeet sivistyksen korkeimmalle jyrkänteelle, sellaiselle arvostelevalle tasolle, johon mikään kansa ei voi joutua saamatta tuntea vastustamatonta halua heittäytyä alas. Uskonnollisuus ja vaisto ovat teissä heikontuneet. Te olette enää pelkästään älyllisiä, järkeilyn myllyjä. Taitatte niskanne! Kuolema tulee!