— En minäkään olisi alussa luullut, että olisin voinut. Elämä opettaa meitä voimaan kaikenlaista.
— Oh, mutta minä en tahdo sellaista oppia, väitti Jacqueline levottomana; minä tahdon olla onnellinen sillä tavoin kuin tahdon.
— Joutuisitpa koko lailla sekaisin, jos sinulta kysyttäisiin, millä tavalla sinä tahdot.
— Kyllä minä tiedän, mitä minä tahdon.
Hän tahtoi paljoakin. Mutta kun se oli sanottava, ei hän löytänyt koskaan muuta kuin yhden seikan, ja se palasi aina kuuluville niinkuin laulun loppukerto:
— Ensinnäkin minä tahtoisin, että minusta pidettäisiin.
Martta ompeli ja vaikeni. Hetken päästä hän sanoi:
— Ja mitä se sinua auttaa, jos sinä itse et pidä. Jacqueline huudahti hämillään:
— Mutta, täti, minä puhunkin sellaisesta, josta pidän! Muuhan onkin yhdentekevää.
— Mutta jos et pitäisi kumminkaan mistään?