Cécilellä olivat muuten hyvät syynsä epäillä miehiä. Hänen isänsä, joka oli kuollut muutamia vuosia sitten, oli ollut heikkoluontoinen ja laiskuri; hän oli tehnyt paljon pahaa vaimolleen ja lapsilleen. Sitäpaitsi oli Cécilellä veli, jonka oli käynyt huonosti; ei oikein tiedetty, mitä hänestä oli tullut; silloin tällöin hän ilmestyi kotiin tahtomaan rahaa; häntä peljättiin ja hävettiin, ja ajateltiin, mitä hänestä kerran vielä saataisiinkaan kuulla; ja kuitenkin he rakastivat häntä. Christophe näki hänet kerran. Hän oli silloin Cécilen luona: ovikello soi; äiti meni avaamaan. Viereisessä huoneessa syntyi sananvaihto, joka muuttui kovaääniseksi. Cécile tuli kovin rauhattomaksi ja meni vuorostaan ulos, jättäen Christophen yksin. Kiistelyä jatkui, ja vieraan ääni kuului uhkaavalta; Christophe ajatteli, että hänen täytyi ehkä mennä naisten avuksi: hän aukaisi oven. Parhaiksi ennätti hän nähdä aika lailla rappeutuneen nuoren miehen, joka käänsi hänelle selkänsä: Cécile syöksyi Christophen luo, ja rukoili häntä menemään sisään. Hän tuli sitten Christophen kanssa toiseen huoneeseen. He istuivat hetken vaiti. Viereisessä kamarissa ärhenteli tulokas yhä, muutamia minutteja; sitten hän lähti pois ja paukahutti oven mennessään kiinni. Cécileltä pääsi huokaus, ja hän sanoi Christophelle:
— Niin… se oli veli.
Christophe ymmärsi hänet:
— Ah, vastasi hän… Tiedän sen… Minullakin on sellainen…
Cécile otti häntä kädestä, syvästi säälien:
— Teilläkin?
— Niin, sanoi Christophe… Ne ovat niitä perhe-iloja.
Cécile nauroi; sitten juttelivat he muusta. Ei, perhe-ilot eivät viehättäneet Cécileä laisinkaan, eivätkä naimiskaupat sokaisseet hänen silmiään: miehistä ei ollut paljon mihinkään. Riippumattoman ihmisen elämällä oli omat hyvät puolensa: Cécilen äiti oli kauan kaivannut tällaista vapautta; Cécilellä ei ollut halua hukata sitä. Ainoa haave, mikä hänessä kyti ja millä hän silloin tällöin huvittelihe, oli toivomus, ettei hänen tarvitsisi antaa soittotunteja ja että hän saisi olla aina maalla, — jospa se voisi joskus toteutua, Jumala tiesi, milloin! Mutta Cécile ei ottanut edes vaivakseen kuvitella, millaista se elämä olisi: hänestä oli turhaa ajatella niin epävarmoja asioita; parempi oli maata, — ja tehdä töitään…
Ja odottaessaan tuota tuulentupaansa vuokrasi hän aina kesäksi erään pikku huvilan lähellä Parisia ja asui siinä kahden kesken äitinsä kanssa. Se oli parinkymmenen minutin päässä kaupungista junamatkaa. Huvila oli sievoisen kaukana asemalta, aivan yksinäisellä paikalla, laadultaan epämääräisten maiden keskellä, joita sanottiin pelloiksi; ja Cécile tuli sinne usein kaupungista sangen myöhään yön pimeydessä. Mutta hän ei peljännyt; hän ei uskonut koskaan mihinkään vaaraan. Hänellä oli kyllä revolverikin; mutta hän unohti sen aina kotiin. Sitäpaitsi olisi hän tuskin sitä osannut laukaistakaan.
Cécilen vieraana ollessaan soitatti Christophe tuolla tytöllä. Hänestä oli huvittavaa nähdä, miten Cécile syventyi sävelteoksiin; se onnistui varsinkin silloin kun Christophe ohjasi parilla sanalla hänet siihen tunnelmaan, mikä oli ilmaistava. Christophe huomasi, että Cécilellä oli erinomainen ääni: tyttö itse ei ollut sitä aavistanutkaan. Hän pakotti Cécilen harjoittelemaan: laulatti hänellä saksalaisia Liedejä tai omia sävellyksiään; Cécile innostui ja edistyi nyt niin hyvää vauhtia, että hän itsekin hämmästyi, ja aivan samoin Christophe. Cécile oli ihmeteltävän lahjakas. Musiikin kipinä oli singahtanut kuin sattumalta tähän pieneen parisilaiseen pikkuporvarittareen, jossa ei ole ollut rahtuakaan taiteilijan tunnetta. Filomela — (Christophe kutsui häntä sillä nimellä) — jutteli joskus musiikista Christophen kanssa, mutta aina käytännöllisellä, ei koskaan tunteellisella tavalla; hänestä ei näyttänyt olevan mieltäkiinnittävää muu kuin laulun ja pianonsoiton teknillinen puoli. Mutta useammin, milloin he eivät soittaneet, puhelivat he keskenään varsin porvarillisista asioista: talous- ja keittiötoimista, kotoisista askareista. Ja Christophe, joka ei olisi mitenkään voinut sietää tällaisia juttuja jonkun porvarisrouvan parissa, piti niitä aivan luonnollisina Filomelan kanssa keskustellessaan.