— Ne lohduttelut eivät minuun pysty, vastasi näyttelijätär.
Ja kun Christophe ällistyi ja kiihtyi, jatkoi hän yhä hävyttömästi hymyillen:
— Niin, lohduttajan osa on varsin hupaisa sille, joka sitä näyttelee.
Meni tuokio ennenkuin Christophe ymmärsi tämän vastauksen. Kun hän sitten sen ymmärsi, kuvitteli hän, että näyttelijätär epäili hänen puhuvan jollakin tavoin omaksi edukseen, vaikka hän tosiaan ajatteli ainoastaan matkatoveriaan; silloin nousi Christophe vihoissaan paikaltaan, aukaisi oven ja aikoi lähteä vaunusta pois, junan ollessa jo liikkeessä. Françoise Oudon sai hänet estetyksi melkoisella vaivalla. Christophe istuutui vimmoissaan paikalleen ja sulki oven juuri kun juna syöksyi tunneliin.
— Kas niin, äännähti näyttelijätär, olisitte voinut tappaa itsenne.
— Siitä minä vähät, vastasi Christophe.
Eikä hän tahtonut tuolle naiselle enää puhua mitään.
— Maailma on niin typerä, sanoi hän. Tuotetaan toisille kärsimyksiä, kärsitään itsekin; ja kun tahtoo toista auttaa, silloin epäillään. Se on iljettävää. Sellaiset ihmiset eivät ole ihmisiä.
Näyttelijätär koetti häntä nauraen rauhoittaa. Hän laski hansikkaaseen verhotun kätensä Christophen kädelle; hän puhui hänelle kauniisti, mainiten häntä nimeltä.
— Mitä, te tunnette minut? kysyi Christophe.