— Tunnetteko näitä?
— Epäilemättä, vastasi Hecht.
— Ja te olette uskaltanut… uskaltanut väärennellä teoksiani kysymättä minulta lupaa!…
— Mitä lupaa? virkkoi Hecht. Teidän teoksenne ovat minun omaisuuttani.
— Myöskin minun, luultavasti.
— Eivät, vastasi Hecht lauhkeasti. Christophe kuohahti.
— Eivätkö minun työni ole minun?
— Ne eivät ole enää teidän. Te olette myönyt ne minulle.
— Te laskette leikkiä! Minä olen myönyt teille paperiarkit. Lyökää niistä rahaa, jos tahdotte. Mutta se, mitä niihin on kirjoitettu, on vertani, se on minun.
— Te olette myönyt minulle kaikki. Vastineeksi työstä, joka on tuossa, olen luvannut teille kolmensadan frangin palkkion, joka on maksettava täyteen summaan suorittamalla kolmekymmentä sentimea jokaisesta ensimäisen painoksen kappaleesta. Täten te olette luovuttanut minulle, ilman minkäänlaisia ehtoja tai rajoituksia, kaikki oikeutenne työhönne.