— Myöskö oikeuden hävittää töitäni?
Hecht kohautti hartioitaan, soitti kelloa ja sanoi eräälle virkailijalleen:
— Tuokaapa tänne monsieur Krafftin kontrahti. Hän luki nyt vakavasti Christophelle sopimuksen jonka Christophe oli sitä katsomattakaan allekirjoittanut, — ja siitä seurasi, sävellystenkustantajien tuohon menneeseen aikaan tavallisesti noudattamien sopimussääntöjen mukaisesti, että — "Hecht oli siirretty kaikkien tekijän oikeuksien, mahdollisuuksien ja osuuksien saajaksi, sisältyen tähän oikeus kustantaa, julkaista, piirtää, painattaa, käännättää, vuokrata ja myydä oman etunsa mukaan, missä muodossa tahtoi, esityttää konserteissa, café-konserteissa, tanssiaisissa, teattereissa j.n.e., mainittua teosta, julkaista sen jokaista instrumenteille sovitusta, niin myöskin sanoilla varustettuna, samoin kuin muuttaa sen nimeä… y.m. y.m."
— Näette nyt, sanoi Hecht Christophelle, että olen ollut sangen kohtuullinen.
— Selvästikin, vastasi Christophe; minun täytyy teitä kiittää. Te olisitte voinut tehdä septetistäni kahvilarenkutuksen.
Hän vaikeni järkytettynä ja painoi päänsä käsiinsä.
— Minä olen myönyt sieluni, hoki hän.
— Olkaa varma siitä, että minä en käytä sitä väärin, sanoi Hecht hänelle pistävästi.
— Ja kuinka on mahdollista, sanoi Christophe, että teidän tasavaltanne oikeuttaa tällaista huijausta! Täällä väitetään, että ihminen on vapaa. Mutta aatteita myydään kaupparojuna.
— Te olette saanut maksun, vastasi Hecht.