— Ah! sanoi Christophe. Olivier tuli takaisin.
— Tuli takaisin?
— Niin, tänä aamuna, tuli ja sanoi minulle: "Christophe, auta minua!" Minä syleilin häntä, hän itki. Sanoi minulle: "Minulla ei ole enää ketään muita kuin sinä. Hän lähti pois".
M:me Arnaud pisti järkytyksissään kätensä ristiin ja huudahti:
— Voi noita onnettomia!
— Hän lähti, toisti Christophe. Lähti rakastajansa kanssa.
— Entä heidän lapsensa? kysyi m:me Arnaud.
— Jätti miehensä, lapsen, kaikki.
— Se onneton! toisti m:me Arnaud.
— Olivier rakasti häntä, sanoi Christophe, rakasti koko sielullaan, Hän ei tästä iskusta nouse. Hän hoki minulle: "Christophe, hän on pettänyt, minut… Rakkain ystäväni on minut pettänyt." Minä koetin sanoa hänelle: "Koska hän on sinut pettänyt, niin ei hän ollutkaan sinun ystäväsi. Sinun vihollisesi hän on. Unohda hänet, tai tapa hänet."