— Ja sen tähden minäkin teitä. Mutta juuri siksi joutuisimmekin ristiriitaan.
— Emme joutuisi.
— Joutuisimme. Tahi minä, koska tiedän, että te olette enemmän kuin minä, soimaisin itseäni siitä, että häiritsisin teitä pienellä luonteellani; ja silloin minä tukehduttaisin luonnettani, olisin vaiti ja kärsisin.
Vedet tulivat Christophen silmiin.
— Oh, sitä minä en tahdo! En mitenkään! Mieluummin kaikki onnettomuudet kuin että te saisitte kärsiä minun tähteni, kun syy olisi minussa.
— Ystäväni, älkää olko pahoillanne. Te tiedätte, että minä puhun näin ehkä ainoastaan mielistelläkseni itseäni… Ehkä en olisikaan niin hyvä, että uhrautuisin tähtenne.
— No, se olisikin paikallaan.
— Mutta silloin minä uhraisin teidät, ja se jälleen kiduttaisi minua… Näette nyt, että pulma on ratkaisematon niin puolelta kuin toiselta. Olkaamme edelleen niinkuin nyt olemme. Onko mitään parempaa kuin tämä meidän ystävyytemme? Christophe pudisti päätään, hiukan katkerasti hymyillen:
— Niin, kaikki vie lopultakin siihen, että te ette rakasta minua tarpeeksi.
Grazia hymyili niinikään, lempeästi, hiukan alakuloisesti. Hän sanoi huokaisten: