— Onko se totta?
— Ettekö te usko, kun sen teille sanon?
— Sanokaa se vielä.
— Ettekö tule silloin vielä surullisemmaksi? Oletteko sillä tyydytetty? Riittääkö teille rakas ystävyytemme?
— Täytynee kai!
— Kiittämätön olette! Ja te sanotte rakastavanne? Lopultakin luulen, että rakastan teitä enemmän kuin te minua.
— Ah, jospa olisi niin!
Christophe lausui tämän sellaisella rakkauden itsekkäällä kiihkolla, että Grazia alkoi nauraa. Ja Christophe nauroi myöskin. Hän hoki nyt yhä:
— Sanokaa se nyt!…
Grazia oli tuokion vaiti, katseli Christopheen, painoi yhtäkkiä kasvonsa lähelle hänen päätään ja suuteli häntä. Se oli aivan odottamatonta! Christophen sydäntä vihlaisi. Hän tahtoi siepata Grazian syliinsä. Grazia oli jo irtautunut hänestä. Pienen salinsa ovelta hän katsoi Christopheen sormi huulilla ja huudahti: "Vaiti!" — ja katosi.