— Äitisikö sinulle on niin sanonut?
— Äiti.
Christophe hymyili mietteissään. Hän ajatteli: "Hänkin, Jacqueline… Miten he kaikki rakastivat häntä! Miksi he eivät sitten rakkauttaan hänelle näyttäneet?…"
Christophe jatkoi:
— Minkä tähden sinä tulit vasta nyt?
— Minä halusin tulla jo ennemmin. Mutta luulin, että te ette tahtoisi minua nähdä.
— Minäkö!
— Viikkoja sitten näin teidät Chevillardin-konserteissa; olin siellä äitini kanssa, muutaman tuolirivin päässä teistä; minä tervehdin teitä; te katsoitte aivan lävitseni ja rypistitte kulmianne, ette vastannut minulle.
— Minäkö katsoin muka sinuun?… Rakas poikaseni, mitä sinä ajattelet?… Minä en sinua nähnyt. Silmäni ovat heikontuneet. Siitä syystä minä vain rypistelen kulmiani… Niinkö pahaksi minua luulit?
— Minä luulen, että te voitte olla myöskin paha, jos tahdotte.