— Niin, niin, antakaa vain.
Grazia kaivoi käsilaukustaan silmäneulan ja ompelurihmaa.
— Mitä, aiotteko te…?
— Pari nappia herätti minussa ankaraa huolta toissa päivänä. Missähän ne tänään ovat?
— Se on totta, minä en ole vielä tullut ommelleeksi niitä kiinni. Se on niin ikävää!
— Poika-parka! antakaa ne tänne.
— Minua hävettää.
— Menkää te keittämään teetä. Christophe toi huoneeseen vesipannun ja väkiviinakeittiön, ettei olisi hetkeksikään joutunut pois ystävänsä läheisyydestä. Grazia katseli syrjästä veitikkamaisesti Christophen kömpelöitä puuhia. He joivat teetä haljenneista kupeista, jotka olivat Graziasta lievimmin sanoen aivan kauheat mutta joita Christophe vakavasti puolusti, koska ne olivat muistoja siltä ajalta, jolloin hän ja Olivier olivat eläneet yhdessä. Kun Grazia lähti, kysyi Christophe:
— Ettekö ole vihainen minulle?
— Mistä?