— Pidähän minua kädestä, sanoi Christophe. — Ja hän huvittelihe avaamalla luukkua, jonka alla hänen realistisen ja traagillisen elämänkäsityksensä näyt olivat. Georges heittäytyi takaisin. Christophe sulki nauraen luukun.
— Miten te jaksatte elää tällä tavoin? kysyi Georges.
— Elänpä vain, ja olen onnellinenkin, sanoi Christophe.
— Minä kuolisin, jos minun olisi pakko nähdä aina tuollaista.
Christophe taputti häntä olalle:
— Kas sellaista atleettia!… No niin, älä sinne katsele, ellet tunne pääsi kestävän. Mikään ei sinua lopultakaan siihen pakota. Käy eteenpäin, poikaseni. Mutta tarvitsetko välttämättä jotain isäntää, joka merkitsee leiman lapaasi niinkuin naudalle? Mitä tunnuslausetta odottelet? Kauan sitten on signaali annettu! On kaikunut käsky: "Satulaan". — Ratsuväki rientää! Älä välitä muusta kuin omasta hevosestasi. Pysy paikallasi! Täyttä laukkaa!
— Mutta minne minä olen menossa? kysyi Georges.
— Sinne, minne eskadroonasi: maailmaa valloittamaan. Vallatkaa ilma, kukistakaa elementit, tunkeutukaa luonnon viimeisiin varustuksiin, ajakaa tieltänne aika, karkoittakaa kuolema…
"Expertus vacuum Daedalus aera…"
… Latinalaisuuden sankari, tunnetko tämän, sanopas? Pystytkö selvittämään minulle edes mitä se merkitsee?