Christophe oli saanut uuden kappaleen Oopperaan. Tuskin se oli hyväksytty, kun alettiin sitä harjoittaa. Eräänä päivänä huomasi Christophe sanomalehtien hyökkäyksistä, että erään nuoren säveltäjän teos, joka oli päätetty esittää, oli lykätty epämääräiseen aikaan sen tähden, että hänen, Christophen, ooppera pääsisi nyt lavalle. Artikkelin kirjoittaja oli vihastunut tällaisesta mahtiaseman väärinkäytöstä, josta hän syytti Christophea.
Christophe tapasi Oopperan johtajan ja sanoi hänelle:
— Te ette ilmoittanut minulle, miten asianlaita oli. Tällainen ei sovi. Te esitätte ensin oopperan, joka on hyväksytty ennenkuin minun.
Johtaja huudahti hämmästyksissään, alkoi nauraa, kieltäytyi tottelemasta, imarteli ylenpalttisesti Christophea, hänen ylevyyttään, hänen teoksiaan, hänen nerouttaan; puhui ylen halveksivasti tuon toisen säveltäjän työstä, vakuutti, ettei sillä ollut mitään arvoa ja ettei se tuottaisi kolikkoakaan.
— No, miksi te sitten sen hyväksyitte?
— Ihminen ei saa aina tehdä, mitä tahtoo. Täytyy silloin tällöin näennäisesti antaa myöten yleiselle mielipiteelle. Ennen muinoin nuo nuoret saivat kiljua mielin määrin, kukaan ei heitä kuunnellut. Nyt ovat he keksineet sen keinon, että usuttavat meidän kimppuumme kansallismielisen sanomalehdistön, joka alkaa rääkkyä kavallusta ja haukkuu meitä huonoiksi ranskalaisiksi, jos emme kovaksi onneksemme voi innostua mokomaan nuoreen kouluun. Nuori koulu! Kyllä kai!… Sanonko teille suoraan? Siitä olen saanut tarpeekseni! Ja yleisökin samoin. Nuorilla on aina huulilla tuo Oremus!… Se ikävystyttää meitä… Ei verta suonissaan; pikku pastoreita, jotka messuavat meille; kun he tekevät lemmenduettoja, ovat ne kuin mikäkin De profundis… Jos olisin niin hullu, että ottaisin lavalle kaikki näytelmät, jotka minulle tyrkytetään, ajaisin teatterini konkurssiin. Minä otan muutaman harvan niistä: se riittää puolestani. — Puhutaanpa oikeista asioista. Te saatte aina täydet huoneet…
Ylistykset alkoivat jälleen.
Christophe keskeytti hänen juttunsa jyrkästi ja sanoi vihoissaan:
— Minä en anna puijata itseäni. Nyt, kun olen vanha mies ja saanut itseni "läpi", käytätte te minua nuorten murskaamiseksi. Silloin, kun minä olin nuori, olisitte murskanneet minut yhtä hyvin kuin nyt heidätkin. Te joko esitätte heti tuon pojan oopperan, tahi minä otan omani teiltä pois.
Johtaja kohotti kätensä taivasta kohti ja sanoi: