— Niin…
— Tule sisään.
Christophe meni ja asettui samaan nojatuoliin, jossa hän oli istunut ennen Georges Jeanninin tuloa; ikkunan ääressä, nojaten päätään tuolin selustaan katseli hän vastapäätä näkyviä kattoja ja punertavaa iltataivasta. Hän ei huomannutkaan nuorukaista. Georges oli etsivinään jotakin pöydältä, vilkaisten silloin tällöin salaa Christopheen. Christophen kasvot olivat liikkumattomat; laskevan auringon säteet valaisivat hänen poskipäitään ja otsaa. Georges meni vaistomaisesti toiseen huoneeseen, — sänkykamariin, — etsiäkseen muka sieltäkin. Sinne oli Christophe äsken kirjeineen sulkeutunut. Kirje oli siellä yhä, vuoteessa, joka oli epäjärjestyksessä ja jossa näkyi vielä hänen ruumiinsa painama kuoppa. Maassa, matolla oli kirja, siihen pudonneena. Se oli auki, lehdet olivat siltä kohdalta rypistyneet. Georges otti kirjan, ja luki Uudesta Testamentista Magdalenan ja Kristuksen kohtauksen haudalla.
Georges meni takaisin etumaiseen huoneeseen, liikutteli siellä täällä esineitä, jotta olisi näyttänyt luonnolliselta, ja katseli uudestaan Christophea, joka ei ollut hievahtanut paikaltaan. Hän olisi tahtonut sanoa Christophelle, kuinka syvästi hän häntä sääli, mutta Christophe loisti sellaista valoa, ettei Georges tuntenut sanojensa tässä olevan laisinkaan paikallaan. Hän itse olisi paremmin tarvinnut lohdutusta. Hän virkkoi arasti:
— Minä menen nyt.
Christophe vastasi päätänsä kääntämättä:
— Näkemiin sitten, ystäväni. Georges lähti ja sulki hiljaa oven. Christophe istui kauan niin. Yö tuli. Hän ei kärsinyt tuskaa, hän ei miettinyt mitään, hän ei nähnyt sielussaan mitään selviä kuvia. Hän oli kuin väsynyt ihminen, joka kuuntelee suurta, epämääräisenä kuuluvaa musiikkia, koettamatta sitä ymmärtää. Yö oli jo myöhä, kun hän nousi lopen uupuneena paikaltaan. Hän heittäysi sänkyynsä ja nukkui raskaaseen uneen. Sinfonia humisi yhä hänen sielussaan…
Ja nyt näki hän hänet, sielunsa rakastetun… Grazia ojensi hänelle käsiään, hymyili ja sanoi:
— Nyt olet tulen piiristä päässyt.
Silloin Christophen sydän suli. Kuvaamaton rauha levisi tähtisiin avaruuksiin, jotka ilmojen musiikki täytti liikkumattomilla ja syvillä utuaalloillaan…