Ruttoa.
Räätäli Saumasen tytär oli tullut yht'äkkiä sairaaksi. Saumasen eukko oli istunut koko yön kipeän tyttärensä vuoteen vieressä. Oli hautonut, hoitanut parhaan taitonsa mukaan, vaan siitä ei näyttänyt olevan apua.
Illalla oli Sanna yhtäkkiä joutunut vuoteen hyväksi; aamulla näytti hänen tautinsa olevan entistänsä kovempi.
"Ukkoseni!" sanoi Saumasen eukko aamulla, "ukkoseni, eiköhän ole parasta, että menet Teikun luo. Sanna on entistänsä kipeämpi ja minä pelkään, että hän voisi kuolla meidän käsiimme ja minun omatuntoni ei saa rauhaa, jollei vaan puhutella hänen tähtensä Teikkua."
"Kyllähän se on parasta. Sanna on meidän ainoa lapsemme, josta meillä on ollut tähän asti ainoastaan iloa. Hän on auttanut uskollisesti sinua emännyyden toimissa, ja iso vahinko tulee meille, jos hän kuolee", puheli Saumanenkin suruisena, laskeutuen lattialle työpöydältään, jolla oli istunut työssään.
Raskaalla mielellä puki hän turkit yllensä ja lähti apua etsimään kipeälle tyttärellensä; hän lähti Teikun luo.
Vaan kuka oli tuo Teikku, jota ei sanottu edes tohtoriksikaan, kun noin vaan yksinkertaisesti Teikuksi? Hän oli konkurssin tehnyt, vanha apteekari, joka aikomansa oli elänyt isosti. Vaan juuri kuin hän oli ollut rikkaimmillaan, oli hänen valloittanut vastustamaton käräjöimishimo, joka tietysti vaati uhrisummaksi isot rahat, ja kun Teikulla elettiin muutoinkin isoisesti, niin seurasi siitä välttämättömästi äkillinen vararikko; senpätähden sanoivatkin kyläläiset hänestä: "Teikku eli tänä päivänä isosti ja huomenna lyötiin kintaat pöytään."
Hän oli ison lapsijoukon isä, joka koetti heitä elättää miten parhaiten taisi, mutta pelkäsi kumminkin työtä kuin kuolemaa. Sitten kuin hän oli huilannut alas mäkeä, täytyi hänen tosin tehdä vähän työtäkin, vaan ei sentään suuria sittenkään, ja mitä hän teki, niin otti siitä moninkertaisen makson. Tuosta äkillisestä onnen-keikahduksesta ei Teikku suuresti hämmästynyt. Nosti vaan päänsä yhtä pystöön kuin ennenkin, "juuri niinkuin parempina päivinänsäkin", sanottiin. Hän oli oppinut yhtä ja toista lääketieteen alalla apteekarina, lääkärien lääkelistojen avulla. Se hänen taitonsa oli hyvään tarpeesen, huonommalle puolelle jouduttuansa. Suomalaisen talonpojan kammo lääkärien taidon suhteen sai useimmat avun hakijat kulkemaan oikean lääkärin asunnon ohi Teikun luo. Hän olikin halukas auttamaan neuvoilla, mitä ymmärsi, ja vaikeimmissa kohdissa käytti hän väliin sattuman ohjaavaa kättä apunansa. Huonommalla puolella ollessaankin vaivasi hän, kuten parempina päivinänsäkin, ihmisiä yhä edelleen joutavimmistakin syistä käräjiin. Sakotutti muita ja väliin sai itsekin aika tavalla sakkoa. Vaan hänpä ei hämmästynyt jos sakotettiinkin. "Muutaman päivän vesi ja leipä sen maksaa", sanoi hän. Väliin, kuin hän haasti jotakin, hiukan niinkuin naurettavasta asiasta oikeuteen ja häneltä kysyttiin, kuinka hän luuli asiansa päättyvän, niin sanoi hän: "En tiedä kuinka käynee, vaan koetan, jos voittaisin." Sellainen tohtori oli Teikku, jonka luo Saumanen lähti.
Siihen aikaan, kun kertomuksessamme kerrotut tapaukset tapahtuivat, oli Teikku jokseenkin huonoissa varoissa. Hänen oli täytynyt olla varojen puutteessa jo useammissa käräjissä vaan muiden ihmisten asianajajana, ja se seikka sai ukkoparan mielen kärtyselle laadulle. — Vaimonsa kanssa oli hänellä alituista toraa ja jankkinaa, kun tämä vaati mieheltänsä tavan takaa rahoja perheen ylläpitämiseksi, ja kun ukolla ei aina ollutkaan joka tarpeesen, niin silloin moitti hän ukkoansa tuosta onnettomasta käräjöimis-himosta, joka heidät oli köyhdyttänyt. Ukko puollusti aina silloin itseänsä enemmän suurella äänellänsä kuin sattuvilla sanoilla, ja eukkoparan täytyi olla silloin hiljaa, vaikka tosin karvastelevalla sydämellä.
Samana aamuna kuin Saumanen oli lähdössä hänen luoksensa, istui Teikku kamarissansa pöytänsä edessä, joka oli hänellä vielä jälellä "parempien päivien" loistosta. Pöydällä oli kasa vanhoja lääkelistoja, jotka hän oli säilyttänyt siltä ajalta, kuin niiden määräysten mukaan vielä valmistettiin lääkkeitä hänen apteekissaan. Nyt tohtoriksi alennuttuansa kopioitsi hän niitä tarvittaissa.