Niinkuin Teikku jo sanoikin, oli Saumasen Sanna usein sairassa, jolloin Teikku oli aina saanut häntä parantaa. Ja vaikka hän tavallisesti vaati enemmän antamistaan neuvoista, kun oikea lääkäri, niin oli Saumanen aina maksanut runsaammasti kun hän osasi vaatiakaan. Senpä tähden ei hän nyt kaikessa ylhäisyydessäänkään katsonut ylön alhaisen Saumasen pyyntöä, koska siitä kutsumuksesta oli varmaankin karttuva hänen kunniansa ja vielä enemmän nykyään laiha kukkaronsa.
"Parasta on, että tulen itse mukaan. Minun toimekkaasta pontevuudestani riippuu satojen, kenties tuhansienkin ihmisten henki. Teidän Sannaanne ei voi auttaa, ei mikään enään. Hän on kuolemaan tuomittu, auttamattomasti tuomittu. Vaan jos voimme ehkäistä taudin levenemisen hänestä muihin, niin silloin olemme tehneet suuren palveluksen ihmiskuntaa kohtaan", puheli Teikku, kun puki yllensä, seurataksensa Saumasta. "Kenties säätää hallitus minulle siitä hyvästä työstä vielä ison eläkkeenkin, jotta voisin kurittaa noita muutamia moukkia ensi käräjissä, ja rintarahan rintaani", mietti Teikku mielessään, vaan oli kumminkin siksi viisas jottei sanonut niin.
Raskaalla mielellä oli Saumanen kuunnellut tohtorinsa oppinutta puhetta, ymmärtämättä siitä kumminkaan muuta, kuin sen, että Sanna oli jo tuomittu kuolemaan, ja salainen vaisto sanoi hänelle, että hän ja vaimonsa olivat sitä seuraavat uhrit.
Allapäin, pahoilla mielin asteli Saumanen Teikun rinnalla kotiansa kohden. Pitäjän rohtolassa toimitettiin Teikun toimella, vaan Saumasen kustannuksella, ylläkerrotut pussit, joista toinen heti ripustettiin Saumasen kaulaan.
"Vaan minulla poloisella ei ole edes tervaakaan", huokasi Saumanen hetkisen kuluttua.
"Siinä susi jossa kaivataankin", sanoi Teikku. "Katsokaapas hyvä
Saumanen, tuolla tulee vastaamme tervan kauppijas."
Ensimmäisenä tuli kulkijoita vastaan pieni, laiha ja pitkä-karvainen takkuvarsa, vetäen perässään pientä ränsistynyttä resla-rekeä, jossa oli vähän heiniä, resunen kontti, puoleksi täysi jyväsäkki, ruoska ja jonkunmoinen terva-astia. Perässä tallusti lyhyt, tanakka mies, puettuna lammasnahkaisiin kesi-turkkeihin, tuohi-virsuihin ja vanhanaikaiseen leipälakkiin. Ja kaikkein viimeisenä kulki melkein samallaiseen asuun puettu vaimo, ainoastaan se eroituksena, että hänellä oli huivi päässä ja turkit oli köytetty huivilla keskeä kiinni. Sellainen matkue tuli heitä vastaan, josta Teikku niin ilostui ja Saumanenkin sai uutta uskallusta.
"Jaakko hoi! Kuules, anna nyt meille heti paikalla kannun verran tuon astiasi sisällöstä, meillä on kiire. Jos ei sinulla vaan ole lainata meille astiaa, niin aja lähimmäiseen taloon, pyydä sieltä lainaksi ja tuo kiireen kynnessä Saumasen asuntoon. Vaan, mitä kannu maksaa?" puheli ja kyseli Teikku mieheltä, joka oli pysäyttänyt hevosensa.
Saumanen seisoi surullisena ja kuunteli toisen puhetta ja häneen näytti lietsovan uutta toivoa Teikun vilkkaasti elähtävät liikkeet.
"Tätä maksaa jyvissä neljä kappaa rukiita ja rahassa kaksi markkaa kannu", sanoi kulkukauppias, laskien kätensä puuastian uurteelle.