"Mutta, äiti, minun pitää päästä kaupunkiin."
"No, oletko niin perään antamaton? Minä sinun sijassasi jäisin kotia. Sitten kun tulisin aikamieheksi, tekisin pelloksi nuot kedot, jotka olivat peltona isävainajasikin eläessä, ja eleleisit täällä rauhassa kuin Herran kukkarossa."
"Mutta minä en tee niin, äiti; minun pitää päästä oppiin. Ja kun pääsen kisälliksi niin sitten vantraamaan Pietariin niinkuin Raja-Jaakkokin. Sitten palaan minä jolloinkin kauniina päivänä tänne takaisin ja alan ottaa työtä vastaan ja elää herroiksi, juuri niin kuin Raja-Jaakkokin. Silloin äiti, ei teidänkään tarvitse kehrätä illalla myöhäiseen, aamulla aikaiseen", puhui Antti, joka oli noussut seisomaan ja katseli suurilla silmillänsä äitiään. "Jos ette päästä, niin minä menen salaa kuitenkin", jatkoi Antti vähän ajan kuluttua, kun ei äitinsä puhunut mitään.
Äiti ei vastannut vieläkään mitään, vaan hänen surullisesta muodostansa päättäen se päätös ei ollut hänen mieleensä. Hänenkö täytyisi antaa poikansa mennä avaraan maailmaan, lapsensa, jota hän rakasti yli kaikkein luotuin maailmassa, joka oli hänen ilonsa, ylpeytensä ja vanhojen päiviensä turva. Äitiraukka ei tahtonut uskoa sitä todeksi. Hän aikoi mennä, — alkoi hän ajatella, — noin nuorena, ja hän olisi vielä palaava, vaan minkälaisessa tilassa? Se oli tulevaisuuden hallussa. Kenties senlaisessa tilassa kuin Raja-Jaakkokin, juoppolalluksena, joka kaikki tienestinsä panee — viinaan. Ei, ei, hänen oli mahdoton uskoa sallimusta niin armottomaksi.
"Äiti, pääsenhän minä oppiin?" alkoi Antti taasen, hetken kuluttua pyydellä.
"No täytyneehän minun sitten sinut laskea, koska et muutoinkaan näy tyytyvän."
"Minäpä pääsen oppiin ja — vantraamaan… ja — anniskeluun. Hei! äiti, minäpä pääsen Pietariin!" Ja Antti hyppeli ilosta.
Surullisena katseli Anna poikansa iloa. Hän olisi koettanut vieläkin taivuttaa poikansa mieltä, jos vaan olisi tiennyt mitä se sana "anniskelu" merkitsi, vaan hän ei sitä ymmärtänyt.
"Minä lähden Onnelaan, pyytämään isännältä kyytiä."
"No, odota nyt huomen-aamuun; kun tulee päivä, niin käy sitten."