"Mies hoi! Et saa kiikkua että hevoseni tohtii mennä sivu", huusi nimismies uudelleen.
"Jahah! — Niin mitä? — kuka se oli joka huusi?" kysyi Antti arvokkaasti, vaan ei lakannut kiikkumasta.
"Minä huusin, että sinun pitää lakata, jotta minä — herra, pääsen sivuitse", sanoi nimismies, pannen erityisen painon viime sanoille.
"Herra minäkin olen", sanoi Antti pontevasti.
"Minä olen nimismies!"
"Mutta minä olen" — Antti mietti hetkisen, sitten sanoi hän — "kuvernyöri!"
Nyt vasta näki nimismies, että hän olikin hullun kanssa tekemisissä.
"Eikö herra kuvernyöri olisi hyvä ja lakkaisi kiikkumasta, että minä pääsisin Onnelaan, siellä kun on tulipalo ja minulla olisi kiire sinne", sanoi nimismies, kiihdyttääkseen hullua.
Ihme kumma; Antti astui heti alas kiikustansa ja sanoi kohtelijaasti:
"Vai on Onnelassa tulipalo. Minä menen sinne. Tahdon itse johtaa sammutustyötä."