Kuvernyöri oli mennyt lääniinsä.
Ylitalon isännän naiminen.
Räätäli Neulanen istui kyyryllään työnsä yli kumartuneena Ylitalon tuvassa ja neuloi isännälle velttejä. Taivas sitä nahkojen paljoutta, jonka isäntä oli kantanut velttejänsä varten! Oikein se hirvitti uutteraa räätäliä. Harmissaan puhkesi hän puhumaan — hänellä oli näet tapana puhua itseksensä kun häntä vaan harmitti ja silloin hän aina armottomasti noitui:
"Voi tuhannen peeveliä tuota lammasnahka-läjää! Oikein on hirmuinen koko. Kaksitoista nahkaa ja noin suuria ja pitkävillaisia vielä! Niistä tulee veltit semmoiset, että niihin uppoo koko mies kuin humina hautaan. Noitakin tässä vielä piti ruveta kursimaan ja kiire olisi muuallekin. Käy niin harmiksi nuo rikasten juonet. Ää—h. Päätänikin pakottaa, oikein särmimällä panee, ja rupesi vielä tuota ronkkaanikin repimään entisen kiusan lisäksi. Ilmat tässä muuttuvat, jos eivät vaan ennallaan pysy. — Turkanen kun pakottaa. Ä—äh! Onkohan se isännän 'ämmä' vielä lämminnä, jotta olisi saanut harmiinsa pari kuppia kahvia edes. Ei se visukinttu viinaryyppyä raahi antaa kumminkaan. — Kumma paikka kun se viinakin nykyjään on niin kallista. Ennen sai viidelläkolmatta kopeikalla hallin oikeata puskupäätä, jotta: 'lunksis vaan', sanoi Ranta-ahon Matti, kun viinaan kuoli."
"Tämän talon isäntä se sitä lakkii kun kissa maitoa, mutta ei vaan anna vieraalle. Niin. Semmoinen visukinttu se on, vaikka on rikkaan talon isäntä. Vaan eiköhän tuo antaisi, jos pyytäisin. Jos olisikin kerjätä kolauttaa."
Räätäli nousi ylös tuolilta, jossa oli istunut ja ommellut. Hän aukasi tuvan perällä olevan oven ja huusi:
"Onkos se isännän 'ämmä' lämminnä, jotta saisin edes parikaan kuppia? Minun päätäni niin särmii ja ronkkaani repii, jotta arvelen, että ilmat tässä muuttuvat. Minun jalassani on semmoinen termomeetari ettei paremmasta apua".
"Kyllä, kyllä!" kuului kamarista.
Kohta kantoi isäntä pari kuppia "ämmänsä" sisältöä — isäntä kun oli leskimies, niin hän kutsui piloillaan suurta nokista kahvipannuansa emännäkseen, josta räätäli oli omavaltaisesti kääntänyt nimen ämmä — räätälin eteen lammasnahan tilkuilla täytetylle pöydälle, ja räätäli alkoi hyvällä halulla vetää naamaansa siunattua kahvekultaa.
Se näytti tekevän hyvää sekä hänen särmivälle päälleen että repivälle ronkalleen, koska hänen hapanmuotonsa sai heti vähän iloisemman näön.