"Niin tosiaankin; kun tuota nyt en ole jo ennemmin älynnyt. Minä käsken heti Jussin kamariini kyselläkseni häneltä tarkemmin sitä asiaa. Vaan tulkaasta te ensin tänne kamariin, räätäli hyvä, niin otetaan…" puheli isäntä.
"Hetipä auttoi", mietti räätäli, kun asteli isännän jäljessä kamariin.
Isäntä kaasi suureen, vanhanaikaiseen hopeapikariin viinaa ja pyysi kohtelijaasti räätäliä ryyppäämään, jonka tämä vielä kohtelijaammasti tyhjensi yhdellä henkäyksellä. Sitten käski isäntä rengin kamariinsa ja, rasvattuaan häntäkin yhdellä viinaryypyllä, alkoi kyselemään.
"No, sinähän tiedät, onko se Raja-Kaisa kuinka rikas?" alkoi isäntä.
"Mitä, aikookohan isäntä naida sen lahon", mietti Jussi, vaan ei niin sentään sanonut, vaan vastasi: "Kehuuhan tuo olevan useampia tuhansia, vaan en minä ole lukenut hänen rahojansa, enkä ole edes nähnytkään."
"Hänellä on siis rahoja, ei siinä ole sitten estettä. Vaan onko hän minkä näköinen naamaltaan, jos tuota niinkuin kysäseisi."
"No, kaikkiapa hänkin kyselee, vaan tyydyttävät tiedot hänen saaman pitää", mietti Jussi, ja vastasi hieman veitikkamaisesti: "Kaunis hän on, oikein silmiä huikaisee, kuin häntä katsoo."
"Vai niin, no ei siinäkään estettä. Onko hän siivonen, hyvänluontoinen?"
"Niinkuin herran enkeli", vastasi Jussi entiseen tapaansa. — "Perhana, kaikkia ma menin laittamaankin; kyllä tästä vielä soppa syntyy", mietti hän toisikseen, vaan oli hiljaa.
Vielä annettuansa ryypyn Jussille, laski hän hänet menemään.