Hääpäivän aattona ajettiin renki Jussi pois Ylitalosta, "väärien ilmoitustensa takia," kuten isännän sanat kuuluivat. Eikä Neulanen saanut enää koskaan työtä eikä ansiota Ylitalosta.
Onni on epävakanen.
Verkalleen kohousi syksyinen aurinko valaisten omaa surullista maisemaa. Yöllä oli satanut, että suuria vesilätäköitä oli kartanolla, jotka kimaltavat aamuauringon valossa. Kyökistä kuului hällänrautojen helinää; piika-Tiina siellä puuhasi einekahvia herrasväellensä. Mutta aina vähän väliä juoksi hän porstuaan kuuntelemaan, joko nuoren herran kamarista kuuluisi liikettä.
Herra Janson nukkui vielä makeinta aamu-untansa.
Hän nukkui, kunnes auringon säteet, jotka tunkeutuivat akuttimien läpi, alkoivat vaivata hänen silmiään, herättäen hänen utuisen unettaren helmoista.
Herra Janson venyi vielä vuoteellansa ja oikoili jäseniänsä. Hänen oli vallan lysti olla mietteissään, kuinka nykyään oli hänen toiveensa toteutuneet. Niin. Aivan köyhänä hän oli tullut taloon, rikkaan setänsä kauppaa hoitamaan. Hän saa periä kaikki sedän omaisuuden, kun setä kuolee. Ja tämän hyvän lisäksi oli hän nyt kihlannut rikkaan neidin. Ei parempaa saattanut kaivata.
Tuolilla sängyn vieressä oli juomalasi, jonka Tiina oli tuonut ja jossa oli aito-puhdasta maidon kermaa. Se oli hänen tavallista aamujuomaansa. Setänsä tahtoi vähän moittia perillisensä herkullisuutta ja oli kieltänyt Tiinaa viemästä tuota tuollaista juomaakin, vaan Janson vannotti piika-raiskaa, että sen piti totella häntä, ja niin sai hän joka aamu herkkunsa. — Autuaalliselta tuntui herättyänsä vetää suuhunsa maidon paras osa.
Hyvillämielin kömpi hän ylös vuoteesta ja meni aukasemaan puotia, ja palasi takasi kamariinsa. Sytytettyään sikaarinsa palamaan lähti hän kiivain askelin kävelemään kamarinsa lattiaa, odotellen ostajia, aina vähän väliä silmäten ympyriäisestä ovessa olevasta lasista puotiin. Vihdoin pysähtyi hän pienen teepöydän eteen, joka oli sohvan edessä. Hän nosti pöydällä olevaa valkeaa vaatetta, jonka alta näkyi hopeainen teekannu ja uhkeat aitoposliiniset teekupit ja tusina juomalaseja ja karahviini, kauniita kuin kristallilasista. Hän katseli niitä ja hymyili. Tuon pöydän aikoi hän lahjoittaa, kaikkine kauniine kaluinensa, nuorelle morsiamellensa, hänen syntymäpäivänänsä. Janson istui sohvalle miettien, kuinka morsiamensa mahtoi ilostua ja hypätä häntä kaulaan ja moneen kertaan kiitellä ja suudella. Ja mikseikäs, kyllähän se kannattikin, sievät rahathan se oli maksanutkin koko tuo homma.
Siihen tuli asiapoika, veitikka, joka toissa aamuna oli Jansonin nukkuessa käynyt kermajuoman sipasemassa omaan suuhunsa. Ja se ei ollut ensikerta, kun hän oli sen tehnyt, jo monesmonituinen, vaikka Janson oli häntä kurittanut ja vannottanut, ettei sitä vasta tee. Ja nyt hän päätti antaa löylyn, jotta muistaisi kotvemman ajan.
Hän tarttui sohvan päässä olevaan hopea-nupilla varustettuun Espanjalaiseen ruokokeppiinsä. Poika karkasi hurjaa vauhtia ovea kohden, kankeasti tuijottaen eteensä, ja siinä rymäkässä juoksi hän kalliilla tavaroilla lastattuun pöytään, että pöytä kaatui kaikkine laitoksinensa; poika jäi kontalleen pöydän päälle. Mutta siinä häntä kohtasikin herra Jansonin keppi sitä tuimemmalla tavalla. Niin vinhakasti löi Janson, että keppi katkesi. Poika huusi surkeasti ja koitti kädellänsä päätänsä. Tiina ja setäherran rouva juoksivat kammariin pojan huudon kuultuansa, mutta kynnykselle jäivät he seisomaan kun näkivät tuon hävityksen kauhistuksen. Siellä makasivat kalliit tavarat pirstaleina, teekannu oli surkean näköisenä rutussa ja lytyssä pöydän laidan alla. Mutta Janson ei joutanut kummastelemaan tuota epäjärjestystä, puodin ovia soitettiin ja hänen täytyi mennä sinne ja jättää rouva ja Tiina siunailemaan. Hajamielisenä teki hän kauppoja ja muisteli onnistumatonta kuritustansa ja suurta vahinkoansa. Nyt ei ollut hänellä enään antaakaan morsiamellensa niitä komeita kaluja, joista hän oli kuvaillut saavansa niinpaljon kiitoksia ja hyväilyjä. Hän oli niin älleissään, että kun ostajat muistuttivat kaupantekijäisistä, niin alkoi riidellä, meuhata ja haukkua ostajia, vieläpä potkia ja lyödäkin. Hän oli täydellisessä pieksämisen touhussa rautaisella kyynärän mitalla muuanta akkaa kun setäherra tuli puotiin, akka kun intti, ettei hän ole saanut rahanarvolta tavaraa.