"Minun pitää saada palkkani ensin".
"Olet saanut jo kylliksi palkkaa. Kiitä, että sillä pääset."
"Oli miten oli, vaan minun pitää saada vuoden palkka. Tahi muutoin teidät paha perii. Te olette käskenyt minun pois, ja sen tähden minun tulee saada koko vuodelta."
"Kuinka paljon vaadit sinä lisää?"
"Neljäkymmentä markkaa. Ei penniäkään enempi eikä vähempi."
Isäntä meni kaapille, ja toi rahat Kallelle. Antoi ne hänelle päällekkäin katsomatta ja sanoi:
"Kiitä nyt, kun sait niin paljon rahaa."
"Hä? Mistä minä kiittäisin? Tienannuthan nämä olen. Jos kiitänkin, niin en ainakaan teitä. — Hyvästi!"
Kallen mentyä alkoi isäntä miettiä: Meni pois renki — kovin oli hyvä työmies, vaan pois meni vaan — ja vei rahaa vielä niin paljon. Olisi pitänyt vähän kurittaakin — — vaan petoako minä tuosta — — ja ahdas olisi tämä kamarikin miesten tapella, kovin ahdas. Ei ole saanut lapsena keppiä — siinä ne nykyajan kasvatuksen hedelmät. Vaan olisi se sentään vähän tarvinnut — — Kovin on hyvä tappelemaan. Pieksi se Isonmäen Iikankin. Mutta jos minä olisin hänen isänsä, niin kyllä minä kurittaisin, kurittaisin peto vie. Tarkenisi poika käsissäni, enköhän jaksa nostaa tuon kaapin toisella kädelläni, luulempa jaksavani — jos koettaisin.
Ja isäntä nousi ylös ja koetti nostaa toisella kädellänsä raskasta kaappia. Kyllähän hän on sen ennenkin nostanut, kuu Kaisa on pessyt kamaria, vaan somalta se tuntui nostaa uudestaan. Nousihan se, hyvästi nousikin… Kun ei tullutkin kuritetuksi… Vaan mikäpä häntä kenenkään lasta ja näin huoneessa vielä — jos edes ulkona tapaisi kahden kesken, kyllä silloin koettaisin opettaa ihmistapoja. Tukistaisin varmaankin oikein miehen kädellä. — Se Kaisakin kun sanoi — — mitähän tuosta olisi sanonut. Kuka nyt työt tekee? Lujassa on miehet tänä aikana. Oikeinpa käy sapelleni… tuo vanha Aatami… tuolla lihan ja nahan välissä. Soisinpa koko miehen sinne missä nauriit kasvaa… Tulikin sanotuksi sillä lailla… ja tuo heittiö kun otti niin pahaksi. — — — Ääh — — —