Entäs Kalle?
Hän jäi makaamaan enemmän kuolleen kuin elävän ihmisen näköisenä, toinen puoli ruumista liossa suopellon ojan mutaisessa vedessä, toinen kuivamassa auringon paisteessa. Sellaisessa tilassa löysivät Kallen Anttilaiset.
"Saakelin Korpelainen! Kyllä minä sinut vielä opetan —", oli Kalle sanonut, kun hän tointui huumaustilastansa.
Kun Kalle saapui Anttilaan, oli siellä jo Takalon Juuso-ukko koti-apteekinsa kanssa. Seurakuntalaisilla oli tapana kutsua kaikissa taudinkohtauksissa hänet apuun. Hän olikin kieltämättä pitäjään paras lääkäri, sillä hän paransi kaikkien tautien laatua "isolla viinalla, essentsiadulciksella ja sydämmen vahvistuksella". Lääkäritoimensa alusta saakka oli hän kenties passittanut hyvän joukon ihmisiä ijankaikkisuuteen, mutta kun hän oikein varttui ammatissansa, vielä suuremman joukon elämään.
Tuttavallisesti otti hän heti Kallen hoitoonsa, voiteli hänen turvonneet poskensa "seitsemän miehen voimalla" ja asetti kylmät kääreet päälle, varottaen äkillisistä ilman vaihdoksista. Kun hänelle tarjottiin maksua voiteista (sillä lääkäritoimestansa ei hän ottanut mitään, vaan lääkkeistä), niin sanoi hän, että ne oli maksanut — Korpelainen. —
Ettäkö he olisivat käräjiin menneet? Ei, kaukana siitä. He olivat noita taipumattomia suomalaisia luonteita, joiden oli tapana sanoa:
"Huonoja ovat herrojen rangaistukset kelpo koston suhteen. Ei, vaan keppi, keppi! Kas se ihmisen ihmiseksi teki. Koivu olisi hyvää puu-laatua, kun vaan sitä osattaisiin oikein käyttää."
Melkein tämänlaatuiset mietteet liikkuivat Kallen paksussa päässä, kun hän hautoi kipujansa ja katkeroita mietteitänsä tuolla leveän otsaluunsa takana.
Sen mukaan kuin hänen kipunsa lieventyivät, lauhtui hänen ilkeä mielensäkin Korpelaista kohtaan.
Entäs jos oli ollut hänessäkin vikaa? Jos ei hän ollutkaan täyttänyt kaikkia velvollisuuksiansa isäntäänsä kohtaan? Tuliko hänen parantaa elämänsä ja sopia Korpelaisen kanssa? Korpelainen oli maksanut hänen edestänsä lääkkeet ja se seikka vaikutti terveellisesti Kallen kiihottuneesen mielen tilaan. Mutta väliin nousi Kallen itsekäs luonto, tehden ankaraa vastarintaa parempia tunteita vastaan. Hyvä ja paha taistelivat hänen sielussaan hurjaa otteluansa. Hyvä voitti. Mutta kumpika heistä ensin oli sovintopuuhat alkava? Siinäpä kysymys, johon Kallen kaikki hyvät päätökset olivat käydä haaksirikkoon. "Et sinä vaan Korpelainen", pani hänen itsekäs sisällinen ihmisensä vastaan. "Ei hänen, vaan sinun on se tehtävä", vastasivat paremmat tunteet taasen siihen… "Ei maailman pilkan ja naurun tähdenkään", varoitti paha hänelle. Ja Kalle väänteli kuin kuolevainen itseänsä. Kumpasta tuli hänen totella? Kumpi oli hänen viepä oikealle tielle? Mutta silloin muisti hän äitivainajansa kaikki varoitukset ja nuhteet ja hän päätti kärsiä kaikki toveriensa pilapuheet ja sopia Korpelaisen kanssa.