Merisankarin seikkailukset.
Yleensä käy merimiehistä sellainen puhe, että he ovat mahdottomia valehtelijoita. Minä en tiedä kuinka se asia oikein lienee, mutta pienenä pojan pahasena tunsin minä yhden merimiehen, jonka meriretki-kertomukset olivat minusta ainakin paljasta lorua. Mutta ei ukko paremmasta tahtonut niitä kertoakaan, sillä hänen tapansa oli sanoa: "ei niitä ole uskonkappaleiksi puhuttukaan."
Muuten oli hän sangen halukas niitä kertomaan. Ja kun hän oli kerran alkuun päässyt, niin ei silloin hänen kielensä väsynyt, ellei vaan kuulijat ilmoittaneet liijan nenä-äänisesti, ettei he enään kuule koko juttuja. Mutta silloin oli aina ukon tietovarasto lukossa useamman viikon ja se oli meistä pojan nulikoista sangen ikävää. Mutta kun sattui joku onnellinen tapaus, jonka kautta ukko sai tupakkarahaa, niin kyllä silloin taasen riitti juttuja.
Ukon elinkeinona oli muuten kaikellaisten pienten puukalujen ja kampojen nakerteleminen, joita hän teki milloin minkin talon tuvan nurkassa pärevalkean valolla. Kesällä taasen kulki hän kalassa ja saaliillansa hän vaihetti aina emänniltä ruokaa milloin mistäkin talosta. Aina kun saatiin kuulla, että Töyryn Elias — joksi häntä kylän kesken mainittiin — oli tullut johonkin lähiseudun taloon nikkari- ja kampa-"värstaansa" kanssa, niin silloinkos ilo rupesi meille pojan nulikoille, ja heti kun vähän ilta alkoi hämärtää, niin me silloin Eliasta puhuttelemaan.
Ukolla oli vanha käsiharpun rämä, jolla hän tavallisesti ansaitsi tupakkirahaa kylän nuorisolta, soitellen heille tanssisoittoja. Hän oli muuten hyvä tuttava "pojan rehjujen" kanssa, "niistä kun tulee merimiehijä". Ja aina kun me mentiin luminemme ja kelkkoinemme ukkoa tervehtimään, niin hän otti "hanurikkansa" esiin ja soitti jonkun iloisen merimieslaulun, laulaen itse vapisevalla äänellänsä mukaan.
En voi kieltää, että hän meitä väliin narrasi oikeen aika tavalla, mutta ystävät me olimme sentään. Kerranki narrasi hän minun ja yhden toisen pojan noutamaan kauhan mallia Haaralasta, johon oli noin virstan matka. Kyllähän minä panin vastaan, että kyllähän se Elias osaa tehdä kauhoja ilman mallittakin; mutta kun hän sanoi:
"Minä olen jo niin vanha etten enää muista ja pitäähän sitä nuorten palvella aina vanhoja, jos vaan on mieli vanhaksi elää."
Minä epäilin vielä, josko sillä Haaralan isännällä onkaan kauhan mallia. Mutta kun vakuutti että:
"On sillä, ja kun tulette takasi, niin minä pelaan ja laulan."
Nyt suostuin minäkin ja me lähdimme.