"Ottakaa kelkka mukaan", huusi Elias porstuaan jälkiin.
Minulla ei ollut kelkkaa mukana, mutta minä lähdin ja noudin sen kotoa.
"Mihin sinä menet kelkan kanssa", huusi äiti jälkeeni.
"Haaralasta kauhan mallia noutamaan", huusin minä, ja juosta ressutin kelkkoineni.
"Palaa takasi", huusi äiti minulle. Minun täytyi palata takasi vaikka se olikin vastenmielistä. Sitten kun olin hartaasti pyytänyt, niin suin luvan mennä, mutta en minä enään sanonut mitä minä Haaralaan menin. Minä en olisi päässyt lähtemään ollenkaan, jos sen olisin sanonut, vaan koetin kaikenlaisilla keinoilla kierrellä tuota kysymystä. Ja niin minä viimeinkin pääsin.
"Mitäs Rantalan Juhon pojilla on asiaa"? kysyi Haaralan isäntä, meidän tupaan tultuamme.
"Elias laittoi meidät teiltä kauhan mallia noutamaan", ehätin minä sanomaan ja olin hyvin toimessani.
"Vai kauhan mallia", kummaili isäntä. Otti kirveen ja kinttaat käteensä ja lähti ulos, käski meidän tulla jälessänsä, niin hän antaa. Me lähdimme isännän kanssa ulos. Hän meni suoraan rankaläjälle, valitsi kaikkian suurimman ja mutkasimman koivu-rangan, hakkasi sen kolmesta kohti poikki ja latoi minun kelkkaani.
"Sanokaa Eliakselle, että se maksaa öljytyn lusikan", huusi isäntä meidän jälkiimme, kun me olimme jo pois menossa. Raskas se oli kelkka vetää, mutta menihän tuo sentään, kahden kun veimme. Mutta sitte se vasta raskas oli, kun me portaita ylös sitä veimme, palava siinä tuli ja kova, mutta tupaan me sen veimme kuitenkin.
"Haaralan isäntä sanoi, että se maksaa öljytyn lusikan", ehätin minä taasenkin sanomaan, vaikka olin niin hengästyksissäni, että karvas henki kurkusta kävi.