»Näetkö kaikkien puutteet liioiteltuina — aina?»
»Vain toisella silmälläni. Se on puolustukseni. Toinen pitää niin usein sulkea — tai se loukkaantuu. Mutta kuvatusten katselemisesta saa aika paljon esteettistä nautintoa.»
»Otaksuttavasti tekee mieli sulkea normaalinen silmä yhä tiheämmin, kunnes se vihdoin lakkaa toimimasta erittäinkin, jos toinen silmä on näppärämpi. Ja se on, eikö olekin, Roddy?»
»Kenties. Sinun pitää jäädä luokseni sen vastapainoksi.»
»Kumpi se on?» Hän katsoi Roddyyn nauraen.
Roddy sulki toisen silmänsä.
»Suljen sen kokonaan katsellakseni sinua», sanoi hän.
Kun Judith myöhemmin taaskin pelasi kahden kesken Martinin kanssa, loikoi Roddy penkillä velttona tarmonpuuskansa jälkeen tarkkaillen häntä kauan sen jälkeen, kun toisten innostus oli sammunut ja he olivat menneet sisälle. Mennessään kerran hänen ohitseen Judith oli sulkenut toisen silmänsä ja katsonut häneen kysyvästi; ja koko hänen kasvonsa olivat sävähtäneet lämpimiksi, riemuisiksi värähtelyiksi. Hän oli mielissään Judithin mitättömimmistäkin piloista; ja ne olivat aina mitättömiä, eikä niitä sattunut läheskään kyllin usein.
Seuraava kerta oli ollut se, jolloin Julian oli ollut erittäin huonolla tuulella. Hän oli pelannut tennistä kiukkuisesti, sivallellen rajusti ja päästellen ilkeitä, voitonriemuisia huudahduksia. Roddyn kasvoille levisi hirveän itsepintaisuuden, hänen suuttumuksensa, naamio.
Herjettyään pelaamasta hän tuli ja heittäytyi penkille sanaakaan virkkamatta, kun taas Julian jäi kentälle, ärtyisesti läimäytellen palloja sinne tänne.