»Ei. Hän parkuisi. En jaksaisi kestää, jos hän enää parkuisi. Pidän häntä sylissäni, kunnes hän jälleen nukkuu.»
Juhlallisena shaalissaan Peter suuntasi Judithiin ylettömän kirkkaan katseensa, kun hän kumartui hyväilemään hänen poskeaan. Lapsi ei koskaan hymyillyt hänelle, mutta ei myöskään tervehtinyt häntä kuten useimpia ihmisiä kirkkaasti sanomalla: »Mene pois!» vaan suvaitsi häntä vakavan kohteliaana.
»Haluatko pitää häntä?»
»Kyllä», vastasi Julian koruttomasti.
Hän piti lasta sylissään omaksi lohdutuksekseen.
»Hän on hyvin soma», virkkoi Judith. »Kuinka erilaiseksi hänen lapsuutensa kehkeytyykään kuin sinun oli, kun kaikki muut olivat aina ympärilläsi! Todennäköisesti hänestä tulee aika paljon vanhempi kuin muista seuraavan polven jäsenistä, eikö niin?»
»Niin luulisin», myönsi toinen katkerasti. »Olisin valmis lyömään vetoa siitä, ettei yksikään meistä hanki hänelle pientä serkkua. En ainakaan jaksa kuvitella, että meillä olisi jälkeläisiä. Jollei mahdollisesti Martinilla…»
Ei Roddylla. Ei…
»No niin, ette saa pitää häntä yksinäisenä.»
»Se on Mariellan asia.»