»Entisessä huoneessaanko?»
»Niin.»
»Tiedän. Tulen takaisin tuossa tuokiossa.»
Hän juoksi yläkertaan. Varjostettua valoa tunkeutui hänen edessään olevasta, raolleen jätetystä ovesta. Juuri siinä huoneessa olivat Julian ja Charlie nukkuneet monta vuotta sitten. Hiljaa hän työnsi oven auki.
Julian istui ikkunan ääressä lapsi polvillaan. Hän oli pannut shaalin pienokaisen pään peitteeksi ja sen laskoksista pilkistivät kalpeat kasvot pöllömäisinä ja hiljaisina. Pienessä yöpuvussaan lapsi näytti järjettömältä ja liikuttavalta.
Julian kohotti häneen päin niin riutuneet ja kärsivät kasvot, että hän pysähtyi puolittain häpeissään oikein tietämättä, mitä sanoa tai tehdä.
»Tule sisään, Judith!» kehoitti Julian. Vain hetkiseksi… Eikö hän tahdo nukkua?»
»Ei. Luullakseni hänessä on kuumetta. Hän säikähtyi herättyään yksin.
Hän on hyvin heikkohermoinen.»
Hän kumartui lapsen puoleen, keinuttaen häntä ja taputtaen hänen hartioitaan.
»Otaksuttavasti hän vain kiukuttelee. Sinun pitäisi panna hänet takaisin vuoteeseen.»