»Minä lähden luotasi, Julian. Tulin vain hyvästelemään ja pahoittelemaan sitä, että vihastutin sinut. En olisi mistään hinnasta tahtonut herättää lasta.»
»Ei siitä mitään. Ikävä, että suutuin… Älä siitä huoli!»
»Hyvää yötä, Julian!»
»Hyviä yötä, Judith!… Näytät niin viehättävältä—»
Judith mietti: »En saa koskaan enää nähdä häntä tällaisena. Minun täytyy muistaa…»
He katsoivat toisiinsa syvästi, ja käännyttyään äänettömästi poistumaan oli Judith mielikuvituksessaan kumartunut ja suudellut miehen poskea.
Hänen avattuaan oven kantautui äkkiä hänen korviinsa alhaalta naurua ja puhelua — miesäänten heikkoa humua, joka herätti hänessä kummallista pelkoa ja tuntui uhkaavan häntä. Hän astui askelen takaisin huoneeseen, kuunteli ja kuiskasi:
»Julian, mikä mies on tuo Tony?»
Toinen kohautti olkapäitään.
»En tiedä. Hän ei puhele minulle. Luultavasti hän kirjoittelee runoja. Juuri näihin aikoihin hän julkaisee kirjan. Hänen keskusteluistaan päättäen hän on päätekijä Cambridgessa — eräissä piireissä.»