»Luulen hänen pitävän.»
»Niin minäkin luulen. Pidätkö sinä hänestä? Sinun ei tarvitse vastata.
Ymmärrän, etten saa kysyä sinulta sitä.»
»Sinä saat kysyä minulta kaikkea, mitä haluat.»
Mutta hän ei vastannut.
»Tuntuu niin hirveältä, jos joku vihaa minua. Vakuuta hänelle, etten millään tavoin vahingoita sinua!»
Mutta kenties se ei ollutkaan totta. Ehkä hän merkitsi loputtomia vahinkoja. Jos hän tempaisi Roddyn Tonyltä, kaikilta niiltä, jotka pitivät hänestä ja rakastivat häntä, koko hänen joutilaasta, Pariisissa ja Englannissa vietetystä elämästään ja liittäisi hänet itseensä, sitoisi hänet ja pitäisi häntä omanaan, merkitsisi se sitä, että hän saisi huolia, vastuunalaisuutta; se saattaisi merkitä sitä, että hän muuttaisi Roddyn vapaasta ja salaperäisestä itsestään joksikin tavalliseksi, kesytetyksi, herkkätuntoiseksi. Kenties ne, jotka pitivät hänestä ja rakastivat häntä, tekisivät viisaasti keräytyessään hänen ympärilleen ja visusti suojellessaan häntä naiselta. Hetkisen Judith näki itsensä paha-aikeisena olentona, Roddylle vaarallisena, ja veti pois kätensä Roddyn kädestä, joka piteli sitä kevyesti.
»Minä vakuutan hänelle, ettet vahingoita minua mitenkään», kertasi
Roddy hajamielisesti tuijottaen hänen kasvoihinsa.
»Nyt sinä lähdet pois», sanoi hän, »enkä tiedä, milloin tapaan sinut jälleen».
»En minäkään tiedä», virkkoi Roddy, hymyillen.
»Huomenna olet unohtanut kaikki. Mutta minä en unohda tätä iltaa.»