»Käy sisälle!» kehoitti äiti. »Lapsi on täällä.»
Huoneeseen astui pitkä, viiksihuulinen mies, joka jäi seisomaan äidin viereen, lasketellen pilaa, lausuillen hullunkurisia kysymyksiä ja nauraen, koska Judith ei suostunut vastaamaan eikä katsomaan häneen.
»Älä ole hupakko, Judith!» nuhteli äiti.
»Hän ei ole sinun näköisesi», huomautti mies.
»Niin, ei ensinkään minun piirteitäni.» Äidin ääni kuulosti ikävystyneeltä.
»Oletko siitä pahoillasi?»
»Fred ei ole.»
He molemmat naurahtivat.
Äänettöminä he seisoivat rinnakkain, nojaten vuoteen kaiderautaan, ja Judithin käsi sujuttautui huomaamatta koskettamaan kurjenpolvea. Hän nykäisi hieman, ja se solahti kimpusta hänen käteensä.
»Lähdetään», virkkoi äiti ja lisäsi sitten olkansa ylitse: »Käy nukkumaan, Judith!»